Tästä huolimatta kertoi Helen hänelle kumminkin lyhyesti ja selvästi, miten Carmichael oli tarjoutunut tappamaan Beasleyn, koska se hänen mielestään oli ainoa keino suojella omaisuutta, ja miten, kun Helen oli kieltänyt häntä, hän oli uhannut tehdä sen kumminkin.
Bo horjahti huohottaen ja tarrautui Heleniin kiinni.
"Ah, Nell, nyt rakastan häntä enemmän kuin milloinkaan ennen!" huudahti hän sekä raivokkaasti että toivottomasti.
Helen puristi hänet rintaansa vasten ja koetti lohduttaa häntä kuten ennen, jolloin eivät huolet olleet niin vakavia kuin nykyään.
"Tietysti sinä rakastat häntä", jatkoi hän. "Arvasin sen jo aikoja sitten. Ja olen niin iloinen senvuoksi. Mutta sinä olet ollut itsepäinen ja tyhmä. Et halunnut tunnustaa sitä ja halusit hieman huvitella toistenkin poikien kanssa. Olet — Voi, — Bo, pelkään sinun kiemailleen kaikille."
"En ollut ollenkaan paha, ennenkuin hän ylpistyi. Hän käyttäytyi aivan kuin olisin ollut hänen omaisuuttaan. Sellaiseen ei hänellä ollut vähintäkään oikeutta. Ja näyttääkseni hänelle sen kiemailin todellakin tuolle Turnerille. Silloin hän loukkasi minua. Ah, minä vihaan häntä!"
"Joutavia, Bo. Et voi vihata häntä silloin kun kerran häntä rakastat", vastusti Helen.
"Luuletko käsittäväsi sen asian paremmin kuin minä", tiuskaisi Bo. "Kuuntelehan nyt, kun sanon. Oletko milloinkaan nähnyt paimenen pyydystävän suopungilla ja sitovan vikurin hevosen?"
"Olen."
"Käsitätkö ollenkaan, miten voimakas tuollainen paimen on, miten hänen käsivartensa ja kätensä ovat kovat kuin rauta?"