"Rakas Bo", vetosi Helen sisareensa, "et suinkaan toivo, että
Carmichael tappaisi Riggsin?"
"En, mutta en välitä, vaikka hän sen tekeekin", vastasi Bo töykeästi.
"Luuletko hänen tahtovan?"
"Nell, jos tuo paimen rakastaa todellakin minua, luki hän ajatukseni ennen poistumistaan", selitti Bo. "Ja hän tietää, mitä halusin."
"Mitä sitten?" änkytti Helen.
"Tahdoin, että hän kävisi Riggsin kimppuun tuolla kylässä jossakin ihmisjoukossa. Halusin, että Riggs näyttäisi olevansa suuri raukka, kerskuri ja sellainen roisto kuin hän todellisuudessa onkin. Haukuttuaan, lyötyään ja potkittuaan häntä tarpeeksi ajaa Carmichael hänet pois koko Pinestä."
Hänen kiihkeät sanansa kaikuivat vielä huoneessa, kun eteisestä kuului askelia. Helen kiiruhti irroittamaan salpaa ja avasi oven juuri kun siihen toiselta puolelta naputettiin. Royn kasvot loistivat valkoisilta pimeästä, mutta hänen silmänsä olivat kirkkaat ja hänen hymynsä teki Helenin pelokkaan kysymyksen tarpeettomaksi.
"Kuinka voitte nyt tänä iltana?" sanoi hän tullessaan. Tuli paloi iloisesti takassa ja lamppu paloi pöydällä. Levätessään suuressa nojatuolissa näytti Bo tulen valossa kalpealta ja kiihkeältä.
"Mitä hän sitten teki?" kysyi hän niin kiihkeästi kuin suinkin.
"Ettekö aio sanoakaan minulle, miten voitte?"