"Roy, olen melkein palasina. Minun olisi mentävä nukkumaan, mutta en saa unta, ennenkuin saan kuulla, mitä Las Vegas on tehnyt. Annan hänelle anteeksi kaiken muun, paitsi juopottelua."
"Voitte olla aivan rauhallinen", vastasi Roy. "Hän ei juonut siellä tippaakaan."
Roy oli ärsyttävän hidas aloittamaan kertomustansa, vaikka jokainen lapsikin olisi voinut huomata, miten innokas hän oli saadakseen sen tehdä. Kerrankin olivat hänen kasvojensa kova ja terävä rauhallisuus ja työn tuskain ja kärsimysten aiheuttama kova ilme miellyttävän liikutuksen pehmittämät. Hän kohenteli palavia halkoja kenkänsä kärjellä. Helen huomasi hänen vaihtaneen kenkiään ja olevan nyt kannuksitta. Silloin oli hän käynyt asunnossaan tulonsa jälkeen Pinestä.
"Missä hän nyt on?" kysyi Bo.
"Kuka? Riggskö? En tiedä. Mutta luullakseni on hän jossakin tuolla metsässä hoitelemassa saamiaan vammoja."
"En tarkoita Riggsiä. Sanokaa minulle ensin, missä hän on."
"Tarkoitatte varmaankin Carmichaelia. Hän jäi juuri tuonne asuntoonsa mennäkseen heti nukkumaan, vaikka nyt onkin vielä näin aikaista. Hän oli hyvin väsynyt ja niin kalpea, ettette olisi tuntenut häntä. Mutta hän oli silti iloinen ja viimeiset sanat, jotka hän mumisi enemmän itsekseen kuin minulle, kuuluivat: 'Olen kyllä melko töykeä veitikka, mutta ellei hän sano minua nyt Tomiksi, ei hän ole minkään arvoinen'."
Bo taputti käsiään, vaikka toinen niistä olikin kääreissä.
"Sanoa häntä Tomiksi! Nauraisin, jos vain voisin. Kiiruhtakaa nyt ja kertokaa, miten —"
"On todellakin ihmeellistä, miten hän vihaa tuota Las Vegas-nimeä", jatkoi Roy kylmäverisesti.