John haistoi lämmintä ilmaa.
"Olet enemmän intiaani kuin minä", vastasi hän pudistaen päätään.
He jatkoivat matkaansa ja saapuivat nopeasti rämeisen kukkulan laelle. Pitkä viheriä rinne oli heidän edessään loppuen säännöttömään metsän ja metsikköjen laitaan. Nämä viimeksimainitut yhtyivät lopulta setrikköön, joka taasen vuorostaan jatkui erämaan tummanharmaihin täpliin, jotka kimallellen ja paljaina tummine juovineen häipyivät lopulta himmeään etäisyyteen.
Pinen pieni kylä näytti piiloutuneen erääseen tuon suuren metsän mutkaan. Rakennukset olivat kuin pieniä valkoisia viheriän keskellä olevia täpliä.
"Katsohan tuonne!" sanoi Dale viitaten.
Muutamia peninkulmia oikealle oli rinteessä harmaa jyrkänne muodostaen penkereen, jolta kohosi ohut sininen savupatsas taivaalle hävitäkseen näkyvistä heti, kun se pääsi viheriää taustaa korkeammalle.
"Tuollahan tuo sinun savusi nyt onkin", sanoi John miettiväisesti. "Ihmettelenpä, ketkä sinne ovat leiriytyneet. Siellä ei ole vettä lähellä eikä ruohoa, hevosille."
"John, tuolle paikalle sytytetään tavallisesti merkkituliakin."
"Ajattelin juuri samaa. Ratsastammeko sinne katsomaan?"
"Ei, mutta pidän tuon kumminkin mielessäni. Jos Beasley on aloittanut konnantyönsä, on Snake Anson miehineen jossakin täällä läheisyydessä."