"Silloin on sinun jumalauta muserrettava Jim Wilsonin pää ensin!" sanoi hän yhtä omituisella äänellä, kuin hänen käyttäytymisensäkin oli.
"Jim, rupeaisitko vastustamaan minua?" huudahti Anson kohotetuin käsivarsin arvokkaasti ja lämpimästi.
"Minäkin alan tulla niin pyörälle päästäni, että mieluummin saat murskata sen, ennenkuin annan sinun murhata tuon pienen tyttö-raukan, jonka olet tehnyt hulluksi."
"Jim, en punninnut sanojani", vastasi Anson. "Ja palataksemme asiaan, alan minäkin olla aivan sekaisin. Olemme kaikki monen hyvän whiskyryypyn tarpeessa."
Hän koetti karkoittaa mielestään kaiken synkkyyden ja pelon, mutta ei onnistunut. Toverit eivät auttaneet hänen yritystään ollenkaan. Wilson poistui nyökäytellen päätään.
"Anson, anna Jimin olla rauhassa", kuiskasi Shady. "Olet mieletön vastustaessasi häntä, kun hän on noin kiihoittunut. Jim on kyllä uskollinen, mutta sinun on oltava varovainen."
Moze ilmaisi kantansa nyökäyttäen synkästi.
Kun pelaaminen aloitettiin jälleen, ei Anson siihen enää yhtynytkään. Toisetkaan, Moze ja Shady, eivät näyttäneet olevan siihen niin innostuneita kuin tavallisesti. Anson paneutui lopulta pitkäkseen nojaten päänsä satulaan. Hän tuijotti koko ajan tuohon pieneen suojukseen, jossa vangittu tyttö pysytteli piilossa. Sieltä kuului silloin tällöin hiljaista laulua tahi luonnotonta naurua, joka kantautui aukion poikki. Wilson oli niin syventynyt ruoanlaittoon, ettei hän nähtävästi kuullut mitään. Äkkiä hän kutsui miehet aterialle, mitä pyyntöä nämä niin vastahakoisesti ja vaiti ollen noudattivat kuin he sillä olisivat osoittaneet jonkunlaista suosiota kokille.
"Snake, eiköhän minun pitäisi viedä hieman ruokaa tytöllekin?" kysyi
Wilson.
"Tarvitseeko sinun kysyä sitä minulta?" tiuskaisi Anson. "Hänen on pakko syödä, vaikka sitten ruoka olisi tukittava hänen kurkkuunsa."