Ansonin kysymykset olivat katkerat ja ivalliset.
"Kyllä. Ja, Snake, kysyn sinulta nyt samaa: Eikö sinunkin mielessäsi liiku jotakin samantapaista?"
"Ei!" karjaisi johtaja hurjasti, mutta tämä kiihkeä purkaus osoitti vain, että hän valehteli. Tästä purkauksesta, joka oli tulinen muisto hänen luonteensa vanhoista ja urhoollisista vaistoista, laskeutuisi hän nopeasti aivan mielettömyyteen asti, ellei joku nopea muutos vaihtaisi hänen onneaan paremmaksi. Ja sellaisille raaoille ja hillittömille luonteille kuin hänen merkitsi tuollainen mielettömyys toivotonta tilannetta, toivotonta tapausten kehittymistä ja toivotonta intohimojen kokoamista, joiden tarkoitus on vain jakaa ja ottaa vastaan onnettomuuksia, verta ja kuolemaa.
Wilson lisäsi hieman puita nuotioon ja syödä nutusteli sitten muutamia laivakorppuja. Kukaan ei pyytänyt häntä keittämään eivätkä muutkaan yrittäneetkään. Vuorotellen menivät miehet hakemaan eväsvarastosta hieman leipää ja lihaa.
Sitten he odottivat, kuten miehet, jotka eivät tiedä, mitä he odottavat, mutta kumminkin vihaavat ja pelkäävät tuota odottamaansa.
Notkossa vallitseva hämärä oli luonnollisesti omituista ilman tihenemistä. Se oli pimeän ja valon sekoitusta, joka muodosti harmaita pitkiä varjoja.
Hevosten korskuminen ja hyppiminen säikähdytti äkkiä miehiä.
"Hevoset pelkäävät jotakin", sanoi Anson nousten. "Tulkaa, niin mennään katsomaan."
Moze seurasi häntä ja he katosivat hämärään. Pian kuului kovempaa kavioiden kapsetta, sitten viidakon rasahtelua ja miesten kovia huutoja. Vihdoin palasivat miehet taluttaen kolmea hevosta, jotka he sitoivat kiinni notkon reunalla kasvaviin puihin.
Nuotion valossa näyttivät Ansonin kasvot synkiltä ja vakavilta.