"Emme. Minä ainakin koetin sekä katsella, että kuunnella", vastasi
Wilson.
"Anson, ei siellä mitään ollut", selitti Moze.
"En ole siitä niinkään varma", sanoi Shady Jones epäilevin ja tuijottavin silmin. "Luulin kuulevani jotakin kahinaa."
"Hän ei ollut siellä!" huudahti Anson peläten ja ihmetellen. "Tyttö on kadonnut! Soihtuni sammui enkä voinut nähdä. Ja juuri silloin tunsin jotakin tapahtuvan. Pyörähdin nopeasti katsomaan ja ellen sittenkin huomannut suurta harmaata otusta, olen hullumpi kuin tuo tyttö. En kumminkaan voi vannoa tunteneeni muuta kuin tuulen puuskan, joka vinkui korvissani."
"Hävinnytkö?" huudahti Wilson hyvin järkytettynä. "Miehet, jos asia on niin, niin ehkä hän ei ollutkaan kuollut, vaan lähti vaeltamaan pois. Mutta hän oli kuollut, vannon sen, sillä hänen sydämensä oli lakannut sykkimästä."
"Luullakseni lähden tieheni täältä", sanoi Shady Jones synkästi noustessaan. Kun Moze huomasi hänen tekonsa, ilmestyi hänen tummille kasvoilleen paljon puhuva ilme.
"Jim, jos hän nyt kerran on kuollut ja lähtenyt vaeltamaan, niin mitä hittoa luulet tästä kaikesta seuraavan?" kysyi Anson käheästi. "Mutta se näyttää vain sellaiselta. Olemme kaikki hermostuneita. Koettakaamme tyyntyä ja keskustella järkevästi."
"Anson, maailmassa on paljon sellaista, mitä et sinä enkä minäkään tiedä", vastasi Wilson. "Maailmanloppu tulee kumminkin joskus ja ehkä se nyt voi olla jo hyvinkin lähellä. En ole ollenkaan hämmästynyt —"
"Kas tuolla taasen!" huudahti Anson kääntyen ja tähdäten revolverillaan.
Miesten ja puiden takana vilahti jotakin harmaata ja suurta, ja sitä seurasi huomattava tuulen puuska.