"Toverit, aiotteko poistua?" kysyi tämä käheästi hämmästyneenä.
"Emme ole enää samoja kuin ennen. Emme voi sinua auttaa, eikä tämä notko ole meille terveellinen", vastasi Moze.
Shady Jones hyppäsi hevosensa selkään notkeasti ja kaikki hermot jännityksessä.
"Mutta, Moze, et suinkaan voi jättää Jimiä tänne yksikseen?" kysyi
Anson.
"Jim saa olla täällä, kunnes hän mätänee!" vastasi Moze. "Olen saanut jo tarpeekseni tästä kolosta."
"Moze, menettelet väärin", huohotti Anson. "Jim ei halua poistua luotani. Pysykäämme uskollisesti yhdessä. Korvaan sen sinulle vielä, kuten muunkin entisen."
"Snake, sinun on pian kuoltava", vastasi Moze ivallisesti.
Ansonin ojentautunut ruumis vapisi hirveästi ja hänen kalpeat kasvonsa punastuivat. Nyt koitti tuo suuri ja peloittava hetki, joka jo pitkän aikaa oli ollut tulossa. Wilson oli tiennyt julmasti sen tulevan tavalla tahi toisella. Anson oli itsepäisesti ja uskollisesti taistellut kohtalokkaiden virtausten nousuvettä vastaan. Moze ja Shady Jones eivät itsekkäissä pyyteissään aavistaneet rikollisen elämänsä välttämätöntä loppua.
Vaikka Anson makasikin maassa voimatonna, vetäisi hän kumminkin nopeasti revolverinsa esille ja ampui Mozen, joka kaatui ääneti liikauttamatta kättäänkään. Sitten Shadyn hevosen hypähdys aiheutti Ansonin toisen luodin ohimenon. Kolmas nopea laukaus ei aiheuttanut mitään nähtävää vaikutusta sekään, Shady vain kiroili omaa asettaan, joka ei nähtävästi tahtonut laueta. Hän koetti ampua hyppivän hevosensa selästä ja luodit heittelivät tomua ja soraa Ansonin ruumiille. Silloin ojentautui Wilsonin pitkä käsivarsi ja hänen suuri revolverinsa paukahti. Shady lyyhistyi satulaansa, pelästynyt hevonen heitti hänet maahan ja laukkasi tiehensä valopiiristä. Kavioiden kapse ja pensaiden risahtelu lakkasivat pian kuulumasta.
"Jim, osuitko häneen?" kuiskasi Anson.