"Olen, mutta pelkään niin hirveästi", kuiskasi Bo vastaukseksi.
"Kaikki kävikin niin nopeasti. Tulkaahan nyt. Vastoinkäymisenne ovat nyt varmasti loppuneet."
Wilson auttoi hänet kiveltä maahan ja huomattuaan Bon horjuvan kannatti hän tätä toisella käsivarrellaan ja piti toista ojennettuna tunteakseen vastukset. Askel askeleelta poistuivat he kallion varjosta seuraten tuota pientä puroa. Se kohisi ja lorisi ja melkein esti Wilsonin hiljaisen vihellyksen kuulumasta. Tyttö nojasi nyt raskaasti hänen käsivarteensa heikontuen nähtävästi heikontumistaan. Vihdoin saapuivat he kuilun päässä olevaan pieneen aukioon. Wilson pysähtyi jälleen ja vihelsi. Vastaus kuului jostakin hänen takaansa ja oikealta. Hän odotti tukien tyttöä.
"Dale on täällä", sanoi hän. "Älkääkä nyt pyörtykö kestettyänne kaiken muun."
Kuului oksien kahinaa ja pehmeitä hiljaisia askelia. Sitten ilmestyi näkyviin kumartunut tumma olento ja toinen pitkä, harmaa ja hiipien kulkeva, joka säpsähdytti Wilsonia.
"Wilsonko?" kysyi Dale hiljaa.
"Niin. Olen tuonut hänet tänne, Dale, turvallisesti ja terveenä", vastasi Wilson mennen lähemmäksi Dalea ja ojentaen kaatuvan tytön tälle.
"Bo, Bo, oletko terve?" Dalen syvä ääni värisi.
Bo tarttui häneen syliksi ja huudahteli iloissaan.
"Voi, Dale! Jumalalle kiitos! Olen melkein kaatumaisillani nyt. Eikö tämä ole ollutkin kummallinen yö täynnä seikkailuja? Voin mainiosti. Dale, olemme tästä kiitollisuuden velassa Jim Wilsonille."