Hän huudahti tämän kovasti ja epäröimättä katsellen ystäviään kuivin ja kuumin silmin. Roy ojentautui ja tarttui hänen käteensä puhuen käheästi. Pelästynyt vanhus polvistui ja koperoi vapisevin sormin Helenin puvun repeämiä. Sitten koitti hetki, jolloin Helenin ruumiin vapiseminen alkoi tauota, jolloin hänen verensä rauhoittui sallien järjen jälleen toimia ja jolloin hän alkoi taistella vihaansa vastaan ja hitaasti ja peläten huomata tuon kuluttavan vaaran, joka oli väijynyt hänen mielessään kuin nukkuva tiikeri.
"Ah, neiti Helen, olitte niin hirveän näköinen, että luulin niiden pidelleen teitä pahoin", sanoi vanhus.
Helen katsoi hämmästyneenä ajettuneita ranteitaan, toista sukkaansa, jonka varsi oli valunut aivan nilkkaan, ja halkeamaa, joka oli paljastanut hänen olkapäänsä meksikolaisten julkeille katseille.
"Ruumiini ei ole vahingoittunut", kuiskasi hän.
Ei Roykaan ollut enää niin kalpea ja hänen silmiensä äskeinen vihainen ilme oli muuttunut nyt ystävälliseksi.
"Oli onni, neiti Nell, ettei tapahtunut mitään vahinkoa… Kai nyt ymmärrätte koko tämän konnanjuonen? Älkää kumminkaan antako sen tukahduttaa lempeätä tapaanne suhtautua asioihin. Huomaatte siitä vain, miten raaka tämä Länsi on. Rakkauskin on täällä aivan samanlaista."
Helen käsitti vain osaksi hänen sanansa, mutta se riitti kumminkin selvittämään hänen suhteensa tulevaisuuteen. Länsi on kaunis, mutta kova. Näiden ystävien kasvoissa hän alkoi huomata niissä olevien syvien ja terävien ryppyjen, tuskan varjojen ja peittelemättömän alastoman totuuden merkityksen, joka oli hakattu niihin kuin marmoriin.
"Taivaan nimessä, kertokaa nyt meille kaikki", kehoitti rouva Cass.
Sulkien silmänsä totteli Helen käskyä ja kertoi lyhyesti, miten karkoittaminen oli tapahtunut.
"Sitä juuri olemme odottaneetkin", sanoi Roy. "On hyvä, että pääsitte sieltä ehein nahoin. Beasleyllä on nyt valta, ja mieluummin näemmekin, että olette nyt poissa maatilaltanne."