"Yksikö mies?" huudahti hän.
"Niin. Tuo Las Vegas-niminen paimen. Ja, isäntä, hän näyttää olevan taitava revolverilla-ampuja Texasista. Satuin olemaan silloin Turnerin kapakassa. Olin juuri mennyt toiseen huoneeseen, kun Las Vegas saapui ratsastaen ja hyökkäsi kapakkaan. Hän huusi heti Jeffille ja Pedrolle, jotka molemmat kalpenivat. Ja sitten, hitto vieköön, käänsi tuo paimen heille selkänsä ja meni hakemaan itselleen ryyppyä tiskiltä. Mutta hän katseli kumminkin kuvastimeen, ja kun Jeff ja Pedro yrittivät temmata revolverinsa esille, pyörähti hän nopeasti kuin salama ja ampui heidät molemmat. Livahdin ulos ja —"
"Miksi et ampunut häntä?" karjaisi Beasley.
Buck Weaver katsoi vakavasti isäntäänsä, ennenkuin hän vastasi:
"Tapani ei ole ampua ketään ovien takaa. Ja mitä taisteluun Las Vegasin kanssa tulee, niin suokaa minulle anteeksi, isäntä, pidän edelleenkin paljon auringonpaisteesta ja punaisesta likööristä. Ja sitäpaitsi minulla ei ole mitään Las Vegasia vastaan. Jos hän olisi tullut tänne jonkun joukon johtajana ja vaatinut meitä taisteluun, olisimme kyllä siihen ryhtyneet. Mutta emme laskeneet oikein. Nyt on asia muuttunut kokonaan teidän ja Las Vegasin väliseksi. Teidän olisi pitänyt olla katsomassa, miten hän ajoi tuon metsästäjän, Dalen, pois kapakasta."
"Dalenko? Tuliko hänkin sinne?" kysyi Beasley.
"Hän saapui sinne heti sen jälkeen kun paimen oli ampunut Jeffin. Ja tuo suurisilmäinen tyttö, hänkin tuli sinne juosten, mutta pyörtyi Dalen syliin. Las Vegas ajoi Dalen ulos ja kiroili häntä niin kovasti, että me kuulimme sen kaikki. Niin, Beasley, taistelusta ei siis tulekaan mitään, vaikka olimme luulleet."
Beasley kuuli näin ollen Lännen puhuvan erään oman miehensä suulla. Ja Buck Weaverin sanat olivat todellakin julmia, ivallisia ja melkeinpä pilkallisia. Tämä paimen oli kerran ollut Al Auchinclossin palveluksessa, mutta oli karannut Beasleyn puolelle Mulveyn johdolla. Mutta Mulvey oli nyt kuollut ja tilanne oli suuresti muuttunut.
Beasley katsahti Weaveriin vihaisesti ja synkästi ja viittasi häntä poistumaan. Päästyään ovelle katsahti Weaver häneen epäilevästi ja arvostelevasti ja lähti sitten ulos. Beasley ei olisi sietänyt tuollaista katsetta ennen.
Se tarkoitti samaa, mitä Weaverin juomaveikot, Beasleyn pitkäaikaiset ja uskolliset vartijat, seudun asukkaat ja Lännen henki tarkoittivat, että Beasleyn toivottiin ratsastavan kylään kohtaamaan yksinäistä vihollistaan.