Ruokasali oli valoisa ja hauska, ja herkullinen höyryävä ateria odotti häntä, mutta palvelijatar oli kadonnut. Beasley istuutui ja laski suuret kätensä pöydälle.
Silloin hän säpsähti kuullessaan hiljaista kolinaa ja kannusten kilinää. Hän käänsi päätään.
"Päivää, Beasley", sanoi Las Vegas, joka oli ilmestynyt salaperäisesti huoneeseen.
Beasleyn ruumis näytti paisuvan kuin hänen suoniinsa olisi ilmestynyt puolta enemmän verta. Hänen kalpeat kasvonsa olivat aivan hikiset.
"Mitä haluatte?" kysyi hän käheästi
"Isäntäni, neiti Helen sanoi, koska olen työnjohtaja täällä, että teen kauniisti ja rehellisesti, jos tulen tänne syömään kanssanne viimeisen kerran", vastasi paimen. Hän puhui hitaasti ja tyynesti ystävällisellä ja iloisella äänellä. Mutta muuten oli hän kuin haukka, joka on valmis iskemään nokkansa syvälle saaliiseensa.
Beasleyn vastaus oli äänekäs, katkonainen ja käheä.
Las Vegas istuutui Beasleytä vastapäätä.
"Syökää tahi olkaa syömättä, se on aivan sama minulle", sanoi Las Vegas alkaen täyttää lautastaan vasemmalla kädellään. Hänen oikea kätensä nojautui kevyesti vain vapisevien sormien nokilla pöydän laitaan eikä hän sekunnin murto-osaksikaan kääntänyt katsettaan Beasleysta.
"No niin, te sekarotuinen meksikolainen vieraani, vereni kiehuu todellakin nähdessäni teidät istumassa siinä ja tietäessäni, että olette karkoittanut isäntäni, neiti Helenin, talostaan", aloitti Las Vegas hiljaa varustaen eteensä tyynesti ruokaa ja juomaa. "Eläessäni olen kyllä kohdannut paljonkin lainsuojattomia, varkaita, rosvoja ja muita sellaisia, mutta kaikista likaisista kunnottomista roistoista olette te kumminkin paras. Aion ampua teidät minuutin tai parin kuluttua tahi aivan heti kuin liikautatte likaisia kourianne. Mutta toivoakseni olette siksi kohtelias, että sallitte minun sanoa muutamia sanoja. Kaikista näkemistäni keltaisista meksikolaiskoirista olette te pahin. Ajattelin viime yönä teissä ehkä olevan sen verran miestä, että tulette kohtaamaan minua kuin mies, jotta olisin voinut pestä käteni jälkeenpäin saamatta vatsaani kipeäksi. Mutta ette suvainnut tulla. Beasley, minua hävettää niin hirveästi, koska minun oli pakko tulla tänne ampumaan teidät, etten ole tuonaikaisen itseni, jolloin ratsastin Chisholmin puolesta, pikkuserkkukaan. Ette varmaankaan välitä ollenkaan, vaikka sanonkin teitä valehtelijaksi, ryöväriksi, mustajalaksi, nuuskivaksi arosudeksi ja raukaksi, joka palkkaa muita tekemään likaisia töitään! Jumalauta! —"