"Roy, sen vuoksi olettekin kai niin kiltti", sanoi Bo veitikkamaisesti värähtelevin huulin.
"Tiedättekö ollenkaan päätöksestäni, että ellei Tom olisi tullut takaisin, olisin mennyt naimisiin kanssanne? Aivan varmasti! Monesko vaimo minusta olisi tullut?"
Bo onnistui aina saattamaan toiset ymmälle. Roy näytti hämmästyvän äärettömästi kuunnellessaan toisten naurua. Hän ei katsonutkaan heihin, ennenkuin oli päässyt satulaan.
"Las Vegas, olen tehnyt kaikkeni puolestasi, olen liittänyt sinut tuohon sinisilmäiseen tyttöön, jonka vertaista en tunne toista", sanoi hän. "Mutta en mene takuuseen mistään. Parasta on, että suljet hänet aitaukseen."
"Roy, et todellakaan näytä ymmärtävän, miten näitä villejä kesytetään", vastasi Las Vegas. "Viikon kuluttua syö jo Bo kädestäni."
Bon siniset silmät ilmaisivat kaunopuheliaasti, että hän suuresti epäili tuollaista kummallista mahdollisuutta.
"Hyvästi, ystäväni", sanoi Roy ja läksi ratsastamaan hävitäkseen kuusten varjoon.
Bo ja Las Vegas unhottivat pian Royn, Dalen ja Helenin, kaikki leiritehtävät ja kaiken muun, paitsi itseään. Helenin ensimmäinen emännäntoimi oli, että hän itsepäisesti tahtoi auttaa miestään ylellisen illallisen tähteitten korjaamisessa ja astioiden pesussa sanoen sitä velvollisuudekseen. Mutta ennenkuin he ennättivät lopettaa, säikähdytti heitä muudan ääni. Roy siellä huusi, nähtävästi korkealla pimenevällä rinteellä. Pitkä pehmeästi kaikuva halloo pani kylmän ilman väräjämään, rikkoi nukuttavan hiljaisuuden ja vyöryi rinteeltä rinteelle ja kalliolta kalliolle menettääkseen lopulta voimansa ja vaietakseen kaameasti kaukaisissa onkaloissa.
Dale pudisti päätään kuin hän ei olisi halunnut koettaakaan vastata tuohon kauniiseen huutoon. Hiljaisuus kietoi vielä kerran laakson vaippaansa ja ilmassa tuntui kehittyvän hämärää, joka laskeutui alaspäin.
"Nell, kaipaatko jotakin?" kysyi Dale.