"Halloo, Pippuri!" vastasi Riggs kylmästi. "Huomaan, ettei käytöksesi ole muuttunut, ja kuulen, että olet yhtä hullautunut paimeniin kuin ennenkin."
"Ihmisten ei ole pakko olla kohteliaita —"
"Bo, ole vaiti!" keskeytti Helen nuhtelevasti. Oli vaikeata moittia Bota juuri silloin, sillä tuo nuori neiti ei pelännyt ollenkaan Riggsiä. Hän näytti todellakin aivan siltä kuin hän olisi voinut lyödä miestä korvalle. Ja Helen totesi, että vaikka hän oli ymmärtänytkin, mitä kodin vaihtaminen tähän villiin maahan merkitsi, ja vaikka hän oli päättänytkin pysyä urhoollisena, jätti kumminkin itseluottamuksen todellinen alkukoe hänen mielensä heikoksi. Mutta juuri nyt tuntui hän saaneen pienestä tulisilmäisestä sisarestansa suojelijan. Helen luuli Bon helposti mukautuvan Lännen tapoihin, Bo kun oli niin nuori, levollinen ja vaikutteille altis.
Bo käänsi nyt selkänsä Riggsille ja katseli ikkunasta maisemaa. Mies nauroi, nousi ja kumartui Heleniin päin.
"Nell, aion matkustaa sinne, minne tekin", sanoi hän vakavasti. "Voitte suhtautua siihen ystävällisesti tahi vihamielisesti, miten vain haluatte. Mutta jos teillä on vielä sen verran järkeä jäljellä, niin älkää usuttako ketään kimppuuni. Voi nimittäin sattua, että kohtelen tuota henkilöä huonosti. Mielestäni olisi parempi, että olisimme ystäviä, sillä aion pitää teitä silmällä huolimatta siitä, annatteko siihen suostumuksenne vai ettekö."
Tuo mies oli ennen vaivannut Heleniä ja sitten uhannut, mutta nyt oli hänen pakko julistautua miehen vilpittömäksi viholliseksi. Kuinka vastenmielinen tuo ajatus, että mies piti itseään hänen uuteen elämäänsä kuuluvana olikin, oli se kumminkin tosi. Hän oli olemassa ja hän voi seurata Helenin hommia. Helen ei voinut sille mitään. Hän vihasi pakkoa kiinnittää niin suurta huomiota mieheen, ja äkkiä tunsi hän vihaavansa Riggsiä kuumasti ja leppymättömästi.
"Ei teidän tarvitse pitää minusta huolta, sillä osaan sen taidon jo itsekin", sanoi hän kääntäessään Riggsille selkänsä. Hän kuuli Riggsin mumisevan jotakin partaansa ja poistuvan kauemmaksi vaunuun. Silloin tarttui Bo hänen käteensä.
"Viis hänestä, Nell", kuiskasi hän. "Muistat kai, mitä vanha sheriffi Haines sanoi Riggsistä? 'Tuollainenko pöyhkeilijä olisi revolverilla ampuja! Jos hän joskus joutuu todelliseen Lännen kylään, karkoitetaan hänet kyllä sieltä.' Toivon, että tuo punakka paimeneni olisi tullut mukaamme tähän junaan."
Helen tunsi olevansa iloinen, että hän oli suostunut Bon kiihkeihin pyyntöihin ottaa hänet mukaan Länteen. Luonne, joka oli tehnyt Bon parantumattomaksi kotona, tekisi ehkä hänen elämänsä hyvin onnelliseksi tässä vapaassa maassa. Kumminkin nauroi Helen sisarelleen hyvin lämpimästi ja kiitollisesti.
"Sinun punakka paimenesiko? Bo-raukka, olithan aivan jäykkä pelosta, ja kumminkin haluat nyt saada hänet."