"Teidän ei ole ollenkaan turvallista matkustaa huomisissa vaunuissa", vastasi Dale.
"Eikö turvallista! Ah, mitä tarkoitatte?" huudahti Helen. Hän katsoi pelokkaasti Daleen ja sitten Bohun.
"Selittäminen vie aikaa, ja tosiasiat voivat muuttaa mielenne. Mutta jos voitte luottaa minuun, niin —"
"Luottaako teihin", keskeytti Helen empimättä. "Aiotteko viedä meidät
Snowdropiin?"
"Meidän on luullakseni parasta kiertää se eikä mennä sinne", vastasi
Dale lyhyesti.
"Onko tarkoituksenne sitten kuljettaa meidät Pineen enoni Al
Auchinclossin luo?"
"On. Aion ainakin koettaa parastani."
Helen huokaisi. Hän totesi, että joku vaara uhkasi häntä. Hän katsoi vakavasti miehen kasvoihin keskittäen kaiken naisellisen terävyytensä silmiinsä. Hetki muodosti erään tuollaisen kohtalokkaan tilanteen, joita hän tiesi Lännen varanneen hänellekin. Hänen ja Bonkin tulevaisuus oli nyt hänen päätöksensä vallassa. Hetki oli hyvin jännittävä, ja vaikka hän vapisikin sisällisesti, lausui hän kumminkin tämän ankaran ja välttämättömän askeleen tervetulleeksi. Tuo Dale oli ainakin puvusta päättäen joko opas tai metsästäjä. Hänen kokonsa, käyttäytymisensä ja hänen äänensä kaiku herättivät luottamusta. Mutta Helenin oli päätettävä Dalen kasvojen ilmeen perusteella, voiko hän luottaa Daleen vaiko ei. Ja nuo kasvot olivat heleästi kuparinväriset, rypyttömät, varjostamattomat kuin tyyni naamio, puhtaat ja voimakasleukaiset silmineen, jotka olivat ihmeellisesti läpikuultavan harmaat.
"Tahdon luottaa teihin", sanoi hän sitten. "Nouskaa vaunuihin ja kiiruhtakaamme. Sitten voitte selittää."
"Kaikki hyvin, Bill. Anna vain mennä!" huusi Dale.