"Bo. Paljas Bo vain. Eikö se kuulostakin naurettavalta? Mutta minulta ei ollenkaan silloin kysytty, kun tuo nimi minulle annettiin", vastasi Bo.
"Bo. Se on sievä ja lyhyt. En ole kuullut sitä milloinkaan ennen, mutta minä olenkin elänyt erillään muista ihmisistä vuosikausia."
"Voi, nyt olemme jo poistuneet kaupungista!" huudahti Bo. "Katsohan,
Nell, miten autiolta täällä näyttää! Aivan kuin erämaassa."
"Se onkin erämaata. Meidän on kuljettava neljäkymmentä peninkulmaa sitä, ennenkuin saavumme ensimmäiselle kukkulalle ja näemme puita."
Helen katsoi ikkunasta. Tasainen tummanviheriä tasanko jatkui tiestä kirkkaaseen ja tummaan taivaanrantaan asti, jonne aurinko juuri laskeutui sateettomana kirkkaalta taivaalta. Ollen aivan suojaton, autio ja eloton vaikutti maisema häneen jäähdyttävästi.
"Eikö enonne Al ole milloinkaan kirjoittanut teille Beasley-nimisestä miehestä?" kysyi Dale.
"Kyllä!" vastasi Helen hämmästyneenä. "Beasley! Tuo nimi on tuttu meille ja inhoittava. Tuo mies syytti enoani jostakin vuosikausia, mutta sitten enoni suuttui ja syytti Beasleytä. Kokonaiseen vuoteen emme kumminkaan ole kuulleet hänestä sanaakaan."
"No niin, kuunnelkaahan nyt", aloitti metsästäjä innokkaasti, "että suoriudumme näistä huonoista uutisista niin pian kuin suinkin. Olen pahoillani, että minun on pakko aiheuttaa teille surua, mutta teidän on opittava suhtautumaan Länteen oikein. Täällä on sekä hyvää että pahaa, mutta ehkä kumminkin enemmän pahaa senvuoksi että asutus täällä on vielä niin nuori. Ilmoitan sentähden mutkittelematta teille, että Beasley palkkasi joukon roistoja pidättämään postivaunut, joissa aioitte huomenna matkustaa Snowdropiin, ja ryöstämään teidät mukaansa."
"Ryöstämäänkö minut mukaansa?" toisti Helen huumautuneena.
"Aivan niin, mikä, kun otetaan huomioon, millaisia nuo roistot ovat, olisi ollut pahempaa kuin suora tappaminen!" selitti Dale julmasti puristaen suuren kouransa nyrkkiin polvellaan.