"Tehän aivan värisette vilusta", sanoi Dale katsahtaen Heleniin. Hän tunsi Dalen suuren ja kovan käden puristavan omaansa. "Kylmä kuin jää."
"Minun onkin kylmä", vastasi Helen. "Luullakseni emme pukeutuneet tarpeeksi lämpimästi."
"Nell, saatuamme paistua koko eilisen päivän palelee meitä nyt", selitti Bo. "En tiennyt ollenkaan, että täällä on öisin talvi."
"Neiti, eikö teillä ole lämpimiä sormikkaita ja päällystakkia?" kysyi
Roy huolissaan. "Kylmät tunnit eivät ole vielä oikeastaan alkaneetkaan."
"Nell, meillä on paksuja sormikkaita, ratsastuspukuja ja kenkiä, kaikki uusia ja hienoja, tässä mustassa laatikossa", sanoi Bo potkaisten innoissaan erästä läheisyydessä olevaa laatikkoa.
"Niin meillä onkin, ja ne tulevatkin meille hyvään tarpeeseen tänä yönä", vastasi Helen.
"Neiti, menettelette viisaasti, jos vaihdatte pukuanne nyt heti", sanoi Roy innokkaasti. "Silloin ette tuhlaa aikaa sellaiseen pitkällä matkallanne ja säästytte monilta vaivoilta ennen auringonnousua."
Helen tuijotti tuohon nuorukaiseen, jonka luonnollisuus hämmästytti hänet kokonaan. Häntä pyydettiin vaihtamaan matkapuku ratsastuspukuun jossakin täällä ulkona kylmässä ja tuulisessa erämaassa keskellä yötä vieraiden nuorten miesten joukossa.
"Bo, mitä laatikkoa tarkoitatte?" kysyi Dale kuin sisareltaan. Kun Bo näytti sen hänelle, tarttui hän siihen ja sanoi: "Tulkaa kauemmaksi tiestä."
Bo seurasi häntä ja Helen tunsi koneellisesti seuraavansa heitä. Dale ohjasi heidät muutamien askelten päähän tiestä matalien pensasten taakse.