"Se johtuu kokonaan tuosta Magdalenasta tulleesta ratsastajasta", sanoi Dale vakavasti. "Luullakseni huomaisin kumminkin pyörien ja hevosten jäljistä, missä käännyimme syrjään. Ehkä hänkin sen näkee."
"Milt, kuulehan nyt. Kerroin sinulle jo, että Snake Anson näki meidät, pojat, toissapäivänä Show Downissa, ja hän näytti hyvin uteliaalta."
"Mutta hän ei nähnyt minua eikä kuullut minusta mitään", vastasi Dale.
"Ehkä ja ehkä ei. Mitä se sitten vaikuttaa asiaan, jos hän huomaa sen vasta tänä iltana aamun asemesta?"
"Etkö siis luule tapahtuvan mitään taistelua, vaikka Anson pysähdyttäisikin postivaunut?"
"Hänen on silloin ammuttava ensin, mikä ei ole luultavaa. John ja Hal käsittelevät nyt hieman varovaisemmasti revolverejaan tuon viimevuotisen kahakan jälkeen. Joe voi kumminkin suuttua. Mutta taistelun lykkäytyminen on kumminkin mielestäni parasta meille. Viisainta on kumminkin, ettemme ota sitä lukuun."
"Silloin on sinun jäätävä tänne vahtimaan Ansonin miehiä, sanokaamme niin pitkäksi aikaa, kunnes he tulevat näkyviin, jos he nyt ovat löytäneet jälkemme tänä aamuna. Sinun on saatava varmuus asiasta tavalla tai toisella ja ratsastettava sitten suoraan Big Springille, jossa aion viettää yön."
Roy nyökäytti hyväksyvästi tälle ehdotukselle. Tuhlaamatta sitten enempi sanoja ottivat molemmat miehet suitset ja menivät ottamaan hevosia kiinni. Helen katseli Dalea niin tarkkaavaisesti, että kun Bo huudahti riemusta, kääntyi hän katsomaan ja näki muutaman pienen keltaisen villin mustangin seisovan suorana takajaloillaan ja pieksävän ilmaa etukavioillaan. Roy oli heittänyt suopungin sen kaulaan ja veti sitä nyt leiriin.
"Nell, katsohan tuota villiä ponia!" huusi Bo.
Helen kiiruhti heti etemmäksi hurjistuneen mustangin tieltä. Roy kiinnitti sen muutamaan lähellä olevaan puuhun.