"Mikä minua oikeastaan vaivaa?" kysyi hän suuresti hämmästyneenä.
"Olette vain kangistunut", vastasi Dale tukien häntä, kun hän astui muutamia horjuvia askelia.
"Bo, onko ruumiisi kipeä mistään paikasta?" kysyi Helen, joka yhä istui satulassa ollen haluton laskeutumaan siitä, vaikka hän ei mitään niin hartaasti toivonutkaan kuin päästä alas.
Bo katsoi häneen kaunopuheisesti.
"Nell, onko kyljessäsi sellainen tunne kuin pitkä parsinneula työnnettäisiin siihen silloin kun vähimmän osaat sellaista odottaa?"
"Se ei kyllä milloinkaan enää lakkaa!" huudahti Helen hiljaa. Sitten ottaen huomioon Bon kokemukset hän laskeutui varovaisesti satulasta ja onnistuikin pysymään seisoallaan. Hänen jalkansa tuntuivat aivan puukapuloilta.
Hetken kuluttua menivät tytöt lähteelle.
"Juokaa varovaisesti!" huusi Dale heille.
Big Springillä oli juurensa jossakin syvällä tuon harmaan rapautuneen kivikasan alla. Sieltä kuului veden kumeaa maanalaista kohinaa. Alkulähde oli varmaankin hyvin voimakas, koska se oli voinut tunkeutua tuon kylmän kiven läpi.
Helen ja Bo paneutuivat pitkäkseen sammalreunalle ja näkivät kasvonsa lähteestä kumartuessaan. He imaisivat suunsa täyteen Dalen neuvon mukaan, ja koska he olivat niin kuumissaan ja janoissaan, halusivat he odottaa hetkisen sopivaa tilaisuutta.