Vesi oli niin kylmää, että se värisytti Heleniä ja särki hänen hampaitaan. Merkillinen elähdyttävä vapistus värisytti hänen ruumistaan ollen ihmeellinen kylmässä ruumiin kuivan kuumuuden huojentamisessaan ja vastustamaton janoon vetoamisessaan. Helen kohotti päätään ja katsoi tuohon veteen, joka oli yhtä väritöntä kuin mautontakin.
"Nell, juo!" huohotti Bo. "Muistele hedelmäpuutarhassamme olevaa vanhaa lähdettämme, jonka laidoilla kasvaa niin kaunista sammalta."
Ja silloin Helen alkoi juoda ahneesti suljetuin silmin muistellen kotiaan, jonka Bon sanat olivat palauttaneet hänen mieleensä.
VII.
Ensimmäiseksi työkseen irroitti Dale kuorman muutaman hevosen selästä, aukaisi erään mytyn ja veti sieltä esille tervavaatteen ja muutamia huopapeitteitä, jotka hän levitti erään männyn juurelle.
"Levätkää nyt, tytöt!" sanoi hän lyhyesti.
"Emmekö saa auttaa?" kysyi Helen, vaikka hän tuskin jaksoi seisoa.
"Saatte kyllä tehdä kaikkea sitten kuin olette tottuneet tällaiseen."
"Tottuneetko tällaiseen?" toisti Bo naurahtaen. "Minä olen nyt ainakin aivan rikkihakattu."
"Bo, näyttää siltä, että herra Dale aikoo pitää meidät luonaan metsässä alituisesti."