"Niin hän tekeekin", vastasi Bo istuutuessaan hitaasti peitteille, ojentautuessaan pitkäkseen huokaisten tyytyväisyydestä ja nojatessaan päänsä satulaan. "Nell, eikö hän kieltänyt nimittämästä itseään herraksi?"
Dale irroitti juuri kuormia hevosilta.
Helen paneutui Bon viereen ja tunsi kerrankin elämässään, miten suloista lepo on.
"No niin, sisko, miksi sitten aiot sanoa häntä?" kysyi Helen uteliaasti.
"Miltiksi tietysti!" vastasi Bo.
Helenin oli pakko nauraa huolimatta väsymyksestä ja kivuistaan.
"Otaksun niin ollen, että kun tuo las vegasilainen paimenesi saapuu, rupeat nimittämään häntä samoin kuin hän sinua."
Bo punastui, mikä oli hyvin harvinaista häneen nähden.
"Niin teenkin, jos vain haluan", hän vastasi. "Nell, aina siitä asti kuin voin muistaa olet ikävöinyt tänne Länteen. Nyt olet päässyt tänne, vieläpä sen syvimpiin komeroihin. Herää siis!"
Tällainen oli Bon lyhyt ja luonteenomainen keino Helenin pintapuolisuuden karkoittamiseksi. Sanat sattuivatkin eikä Helen voinut vastata niihin mitään. Hänen kiihkeään haluunsa päästä tänne Länteen ei kumminkaan ollut sisältynyt tällaisia hurjia, ennen kuulumattomia retkiä. Mutta ehkäpä tämän Lännen — tämän päivästä päivään elämisen — muodostivatkin vain seikkailut, yritykset, koetukset, vaivat ja työt? Oliko kaiken tarkoitus valmistaa tämä kaikki sellaiseksi, että muut voivat elää sitten täällä mukavasti jolloinkin? Tarkoittiko Bokin sellaista huomautuksellaan? Helen oli kumminkin liian väsynyt ajatellakseen sitä tarkemmin nyt. Hänestä oli mielenkiintoista ja huvittavaa katsella Dalea.