Kun hän avasi silmänsä, muisti hän kaiken niin hyvin kuin ainoastaan hetkinen olisi kulunut noista tapahtumista. Päivä oli kumminkin jo valjennut, vaikkakin harmaana ja pilvisenä. Puista tippui vettä. Nuotio palaa roihusi iloisesti, sininen savu kiemurteli ylöspäin ja herkullinen kahvin tuoksu sekoittui ilmaan. Hevoset seisoivat aivan lähellä purren ja potkien toisiaan. Bo nukkui vielä raskaasti. Dale puuhasi ahkerasti nuotion ääressä. Kun Helen katseli metsästäjää, näki hän tämän keskeyttävän työnsä, kääntävän päätään kuunnellakseen ja sitten katsovan odottavasti. Silloin juuri kuuluikin huuto metsästä. Helen tunsi Royn äänen. Sitten hän kuuli veden loiskuntaa ja lähenevää kavioiden kapsetta. Hetken kuluttua ilmestyikin vaalea mustangi näkyviin kantaen Royta selässään.
"Huono aamu ankoille, mutta hyvä meille!" huudahti tämä.
"Huomenta, Roy!" tervehti Dale ja hänen iloisuudestaan ei voitu erehtyä. "Odotin juuri sinua."
Roy näytti laskeutuvan mustangin selästä ponnistuksetta, ja nopein liikkein aukaisi hän remmit irroittaessaan satulan. Mustangi oli märkä hiestä ja vaahtoon sekoittuneesta sadevedestä. Se huohotti ja höyrysi.
"Olet näemmä ratsastanut kovasti", huomautti Dale
"Niin olenkin", vastasi Roy. Sitten hän huomasi Helenin, joka oli noussut istualleen sukien käsillään tukkaansa ja tuijottaen Royhin. "Hyvää huomenta, neiti. Minulla on teille hyviä uutisia."
"Jumalalle kiitos", mumisi Helen pudistellen samalla Bota. Tuo nuori neiti heräsikin, mutta oli kumminkin haluton nousemaan. "Bo, Bo, herää nyt. Roy on saapunut."
Silloin nousi Bokin puku epäjärjestyksessä ja unisin silmin.
"Voi, miten minun ruumistani pakottaa!" vaikeroi hän. Huomattuaan kumminkin, mitä tulen ääressä tehtiin lisäsi hän: "Onko aamiainen jo valmis?"
"Melkein. Saatte nyt omenapiirakoita", vastasi Dale.