Tavassa, millä Bo nauhoitti kenkänsä, ilmeni jo todellisia tervehtymisen merkkejä. Helen nouti heidän matkalaukkunsa ja avattuaan sen pukeutuivat he lähteen vieressä muutamalla litteällä kivellä niin lähellä miehiä että näiden puhe kuului sinne asti.
"Kuinka kauan aiot lorvailla täällä leirissä, ennenkuin kerrot minulle?" kysyi Dale.
"Olen juuri aloittamaisillani. Milt", vastasi Roy. "Tuo ratsastaja, joka sivuutti meidät, vei sanan Ansonille. Hän miehineen joutui jäljillemme pian. Näin heidän tulevan jo kymmenen aikaan. Silloin vetäydyin metsään ja pysyttelin siellä niin lähellä kumminkin, että näkisin, mistä kohden he poikkeaisivat metsään. Hetken kuluttua eksyivät he jo jäljiltäsi. Sitten he levittäytyivät ketjuun kulkien etelää kohti ajatellen tietysti, että aiot kiertää Pinen Old Baldyn eteläpuolelta. Snake Ansonin miehissä ei ole ainoatakaan hevosten jälkien etsijää. Se on nyt aivan varmaa. Seurasin heitä sitten noin tunnin, kunnes he olivat poikenneet muutamia peninkulmia syrjään jäljiltämme. Sitten palasin siihen paikkaan, josta te poikkesitte metsään. Olin siellä koko iltapäivän pimeään asti odottaen heitä palaaviksi. Mutta heitä ei kuulunutkaan. Lähdin silloin ratsastamaan suoraan tänne ja leiriydyin metsään viipyen siellä päivän sarastukseen asti."
"Niin pitkälle on siis kaikki hyvin", huomautti Dale.
"Varmasti. Baldyn eteläpuolella olevat seudut ovat vaikeasti kuljettavia, ja nuo muutkin pari kolme tietä, joita Anson miehineen voi kulkea, ovat samanlaisia."
"Sellaista emme siis voi edellyttääkään", mumisi Dale jonkun asian juolahtaessa hänen mieleensä.
"Mitä emme voi edellyttää?"
"Että he kiertävät Baldyn pohjoispuolelta."
"Emme ollenkaan!" vastasi Roy lyhyesti.
"Silloin aion kätkeä jälkemme vielä paremmin, kiiruhtaa asuntooni ja oleskella siellä, kunnes tulet ilmoittamaan, että tytöt voidaan turvallisesti viedä Pineen."