"Ottakaa nyt huopapeitteenne ja istuutukaa selin tuleen", sanoi Roy.
Myöhemmin, kun tytöt jo lepäsivät mukavasti huopapeitteisiinsä kääriytyneinä suojassa sateelta, valvoi Helen; vielä kauan Bon vaivuttua uneen. Suuren nuotion loimu muutti tilapäisen teltan valoisaksi kuin päivä. Hän voi nähdä savun, suuren taivasta kohti kohoavan männynrungon ja palasen taivasta. Virta hyräili laulua, joka silloin tällöin kuulosti sointuvalta, mutta muuttui sitten särähteleväksi ja surulliseksi, milloin hiljaiseksi, milloin kovaksi, mutta alituisesti vyöryväksi, lorisevaksi, sorisevaksi, aaltoilevaksi ja hankautuvaksi nopeassa juoksussaan.
Pian palasi metsästäjä ystävineen hevosia laitumelle viemästä. He istuutuivat tulen viereen keskustelemaan matalalla äänellä.
"Tämän päiväisiä jälkiämme on kenenkään mahdoton löytää", sanoi Roy tyytyväisesti.
"Mitä eivät lampaat kätke, sen tekee sade. Meitä on onnistanut. En olekaan enää ollenkaan huolissani", vastasi Dale.
"Huolissasiko? Olet luullakseni tuntenut sellaista ensimmäisen kerran elämässäsi."
"Minulla ei ole milloinkaan ollutkaan tällaista tehtävää", vastusti metsästäjä.
"Olet oikeassa."
"Kuulehan, Roy, kun vanha Al Auchincloss saa selville tämän, kun sinä tahi veljesi palaatte Pineen, raivostuu hän suunniltaan."
"Luuletko ihmisten rupeavan hänen puolelleen Beasleytä vastaan?"