SALAPERÄINEN RATSASTAJA
Kirj.
ZANE GREY
Englannin kielestä ("The Mysterious Rider") suomentanut
Väinö Nyman
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.
I.
Viilentyen, mutta menettämättä kirkkauttaan syyskuun aurinko alkoi laskea yhä matalammalle Coloradon tummaa vuorijonoa kohti. Metsäiset solat alkoivat peittyä purppuranväriseen sumuun. Harmaat vuorijonon juurella olevat matalat kukkulat, pyöreät ja aaltoilevat, erosivat kuin vyöryen korkeammasta maisemasta. Ne olivat sileitä ja loivia pitkine sametin pehmeine rinteineen ja erillisine haapalehtoineen, jotka loistivat syksyn kultaamina. Punaiset viiniköynnökset kirjailivat siellä täällä salviaruohon pehmeän harmauden. Old White Slides, muudan lumivyöryjen uurtama vuori, kohotti mustan kallioisen huippunsa laakson takaa suojellen sitä pohjoistuulilta.
Eräs tyttö ratsasti rinteellä ihaillen jylhän vuorijonon värikkäitä loivia rinteitä ja kukkuloita, kotiseutunsa ihanaa luontoa. Hän seurasi muudatta vanhaa tietä jyrkälle mäelle, jolta voitiin katsella laakson haarautumaa. Paikka oli ennen ollut hänelle hyvinkin tuttu, mutta siitä oli jo kulunut pitkälti aikaa, kun hän viimeksi oli käynyt siellä. Hänen elämänsä vakavimmat tapaukset yhtyivät jollakin tavoin siihen. Seitsemän vuotta sitten, kun hän oli ainoastaan kaksitoistavuotias, hän oli tehnyt täällä vaikean valinnan miellyttääkseen holhoojaansa, vanhaa karjankasvattajaa, jota hän sanoi isäkseen ja joka todella olikin tuon nimen arvoinen. Hän oli silloin suostunut lähtemään kouluun Denveriin. Sitten hän oli saanut olla neljä vuotta erossa rakkaista harmaista kukkuloistaan ja mustista vuoristaan. Vain kerran sen jälkeen hän oli kiivennyt tälle mäelle ja siitäkin kerrasta oli jääneet hänen mieleensä ikävät muistot. Tapahtumasta oli nyt kulunut kolme vuotta. Mutta tänään tuntuivat nuo tyttöaikaiset surut ja murheet häipyvän olemattomiin, sillä nyt hän oli yhdeksäntoistavuotias nainen, joka oli saanut ratkaistavakseen elämänsä ensimmäisen vaikean pulman.
Tie johti mäen laelta muutamaan haapalehtoon, jonka valkoiset rungot ja tuulessa lepattavat lehdet näyttivät ihanilta, ja sitten tasaisen ruohoa ja kukkia kasvavan pengermän poikki kallioisen jyrkänteen reunalle.