"Kyselet kumminkin tyhmästi."
"Jos olisit pitänyt minusta, et olisi milloinkaan kohdellut minua näin huonosti."
"Jos sanot minun kohdelleen sinua huonosti, niin — et puhu totta", Wilson vastasi melkein kiivaasti.
He eivät olleet koskaan ennen olleet näin lähellä riitautumista. Columbine tunsi rinnassaan aivan uuden tunteen, jonkunlaisen pelon, tulisuuden ja kivun sekoituksen tahi kaikki ne samalla kertaa. Wilson kohteli häntä huonosti. Hänen verensä poltti hänen suonissaan ja hänen ruumiinsa vapisi, kun hän vastasi:
"Luuletko minun valehtelevan?"
"Kyllä, ellet —"
Mutta ennenkuin Wilson ennätti lopettaa, Columbine löi häntä poskelle. Wilsonin kasvot kalpenivat ja Columbine alkoi vapista.
"Ah, en tarkoittanut sitä! Suo minulle anteeksi", hän änkytti.
Wilson hieroi poskeaan. Lyönti oli ollut niin heikko, että sen aiheuttama kipu oli aivan mitätön, mutta hänen silmänsä leimusivat kumminkin tuskasta ja vihasta.
"Älä ole milläsikään", hän kuohahti. "Löit minua kerran ennenkin vuosia sitten suudeltuani sinua. Pyydän anteeksi, että sanoin sinun valehtelevan. Olet vain pyörällä päästäsi, kuten minäkin."