"Antaessani suostumukseni tarkoitinkin sitä. En asettanut minkäänlaisia ehtoja."
"Mutta, tyttöseni, lupauksethan voidaan rikkoa", vanhus sanoi täyteläisellä äänellään.
"En ole milloinkaan rikkonut omiani."
"Mutta minäpä olen. En usein ehkä, mutta joskus kumminkin… Ja, tyttöseni, sellainen on luonnollistakin. Voi ilmestyä seikkoja, joiden vuoksi annetun lupauksen täyttäminen on vallan mahdotonta. Ja mitä tyttöihin tulee, ymmärrän täydellisesti, miten helposti he voivat muuttaa mielensä yönkin kuluessa. Sanon sinulle rehellisesti, ettei minkäänlainen kiitollisuudenvelka sinun puoleltasi voi pakottaa sinua nyt naimisiin Jackin kanssa."
"Isä, jos minä menemällä naimisiin Jackin kanssa voin auttaa häntä tulemaan paremmaksi pojaksi sinulle ja kunnollisemmaksi mieheksi, olen iloinen", Columbine vastasi.
"Tyttöseni, alan ymmärtää, kuinka jalo ja hieno olet", Belllounds vastasi hyvin tunteellisesti. "Ja se pahoittaa niin mieleni. Naapurini ovat aina syyttäneet minua siitä, etten näe maailmassa muuta kuin poikani, vain Möly-Jackin. Häneen nähden olen ollut aivan kuuro ja sokea. Mutta nyt en ole enää niin kirotun sokea kuin olen ollut. Verho on nyt poistumaisillaan silmieni edestä… Minulla on vielä yksi toivo jäljellä Jackiin nähden, nimittäin hänen avioliittonsa sinun kanssasi. En aio luopua siitä."
"Minäkin aion pitää sanani, isä", Columbine vastasi. "Suostun rupeamaan hänen vaimokseen lokakuun ensimmäisenä päivänä."
Hän lopetti uskaltamatta enää muuta ja poistui hetkisen kuluttua aamiaispöydästä ryhtyäkseen jatkamaan työtään. Ja hän saikin sen tehdyksi, vaikka hänen kätensä usein lepäsivätkin toimettomina hänen tuijottaessaan ikkunastaan iäkkäiden vuorten harmaille rinteille.
Myöhemmin lähtiessään ratsastamaan hän näki Lemin työskentelevän pajassa.
"Kas, neiti Collie, vieläkö todellakin oleskelette täällä?" hän sanoi hymyillen iloisesti.