"Ah!" Columbine huudahti toivottomana.
"Siitä on katkennut pari luuta", Wilson sanoi vilkkaasti. "Kuulehan, Collie, ystävämme Wade on lääkärikin. En ole milloinkaan nähnyt hänen vertaistaan."
"Ja kokkikin, koska tässä on päivällisesi. Sinun on noustava istuallesi", Columbine määräsi.
"Kääri tuo huopa kokoon ja auta minut sen varaan", Moore vastasi.
Kuinka hämmentävältä ja omituiselta Columbinesta tuntuikaan kumartua hänen puoleensa, kiertää kätensä hänen ympärilleen ja nostaa häntä! Se muistutti häntä jo kauan aikaa sitten unhotetusta äidillisyydestä niiltä ajoilta, jolloin hän leikki nukkein kanssa. Hänen kasvonsa punastuivat kovasti.
"Etkö voi liikahtaakaan?" hän kysyi tuntien äkkiä, miten hirmuisen raskas paimen oli.
"Enpä juuri", Wilson vastasi. Hänen haavoittuneelle otsalleen kihosi hikipisaroita. Liikunto oli varmaankin tehnyt hänelle kipeää.
"Kerroit jalkasi olevan melko hyvässä kunnossa."
"Niin se onkin", Wilson vastasi. "Tiedän kirotun hyvin, että se on vielä kiinni sääressäni."
"Ah!" Columbine huudahti epäillen, ryhtyen syöttämään häntä tekemättä enää muita huomautuksia.