"Tyttöseni, teidän on pysyttävä päätöksessänne", hän sanoi käskevästi. "Ja Moore, sinun pitää olla mies eikä tehdä sitä hänelle niin vaikeaksi. Teistä ei voi kumpikaan tehdä mitään… Vanha Belllounds ei muuta mieltään milloinkaan. Hän voi kyllä raivostua silloin tällöin, mutta hän ei milloinkaan luovu hartaimmista toiveistaan poikaansa nähden… Mutta Jack voi muuttua. Ajatellessani menneitä vuosia muistan monta hänen laistaan ja miten he töittensä perusteella muuttuivat. Minulla on omituiset mielipiteet henkilöistä, joiden huolet olen ottanut omakseni. Se on jotakin sellaista, joka ei milloinkaan petä. Kun heidän vaikeutensa alkavat näyttää musertavilta, tekee mieleni kertoa heille Hell-Bent Waden tarina. Tästä onnettomuuksien ennustamistaidosta olen saanut nimeni… Mutta se ei kuulu nyt tähän… Ja nyt, nuoret ystäväni, uskokaa minua, että jotakin tulee tapahtumaan. Mitä lokakuun ensimmäiseen ja muihinkin lähimmässä tulevaisuudessa oleviin päiviin tulee, Collie ei mene naimisiin Jack Bellloundsin kanssa."
X.
Eräänä päivänä Wade huomautti Bellloundsille: "Koirista ei ylimalkaan voida sanoa mitään, ennenkuin ne opitaan tuntemaan. Ne muistuttavat monessa suhteessa ihmistä. Muutamat niistä näyttävät hyviltä, mutta ovatkin todellisuudessa pahoja. Ja se muuttaa asian. Jos villinä syntyneestä koirasta tulee lampuri, pysyy se sellaisena koko ikänsä. Olen tuntenut koiria, jotka ovat rakastaneet ihmisiä niin suuresti, etteivät ihmisetkään voi rakastaa toisiaan sen kovemmin. Koira ei välitä siitä, onko sen isäntä hyvä vai huono."
"Useimmilla noista koirista on ollut hyvin huonot isännät niiden käyttäytymisestä päättäen", Belllounds vastasi.
"Harjoitan juuri ensiluokkaista paria", Wade sanoi. "Jimillä on vain se vika, että se haukkuu liian hiljaa. Samilla taasen ei ole niin tarkka vainu kuin Jimillä, mutta se seuraa Jimiä ja sillä on niin kova ääni, että se kuuluu penikulmien päähän. Se korvaa siis Jimin ainoan vian. Nuo koirat pysyvät yhdessä ja niiden avulla voin harjoittaa toisia. Denver poikkeaa mielellään karhun ja puuman jäljille ajaessaan hirveä. Se on jo liian vanha vieroitettavaksi siitä tavasta. Useat nuoremmat koirat edistyvät mainiosti. Laumassa on kumminkin pari koiraa, joille en voi mitään."
"Mitkä sitten?"
"Ensiksikin tuo verikoira Kane. Se on hyvin omituinen eläin. En voi voittaa sitä puolelleni. Se ei voi unhottaa sitä, että kerran annoin sille kovasti selkään, kun se puri minua… Olen sen mielestä aivan arvoton. Se on kiintynyt neiti Columbineen ja luulenkin voivani kasvattaa siitä neidille mainion vahtikoiran. Mistä olette saanut sen, Belllounds?"
"Muistaakseni se on syntynyt jossakin vaunukaravaanissa aavikolla. Sen emä oli kuulemma täysiverinen kotoisin Louisianasta."
"Siinä onkin sitten selitys eräälle Kanessa huomaamalleni vaistolle. Se pitää ihmisten jälkien seuraamisesta. Olen saanut sen kiinni siitä. Eikä se rupea ajamaan puumia eikä karhuja. Tässä muudanna päivänä, kun koirat löysivät puuman jäljet alkaen haukkua riivatusti, Kane erosi joukosta näyttäen tyytymättömältä ja lähti sitten yksinään jonnekin. Se metsästelee yksinään. Luulin sitä alussa lampuriksi, mutta sellainen se ei ole. Se osaa seurata ihmisten jälkiä eikä sillä juuri muuta ansiota olekaan. Sen emä on varmaankin ollut orjakoira ja Kane on perinyt siltä sen vaiston."
"Vai niin! No opettakaa se sitten siihen. Olen nähnyt aikoja, jolloin sellainen koira olisi ollut tarpeen. Ja jos se kiintyy Collieen ja te hyväksytte sen, antakaa se hänelle. Tyttö on kärttänytkin minulta koiraa."