"Mutta Collie, minähän rakastan sinua!" Wilson rukoili hurjasti. "Hänkin voi kyllä rakastaa sinua, mutta hän on ollut, hän on —"
Tässä Moore näytti purevan kieltään voidakseen olla puhumatta ja jaksaakseen taistella jotakin kauheata, toivotonta ja raukkamaista vastaan itsessään.
Columbine kuuli vain hänen intohimoisen rakkaudentunnustuksensa, joka pani hänet vapisemaan.
"Puhut, kuin tämä kaikki koskisi vain sinua", hän huudahti kuuman veren polttaessa hänen suoniaan. "Et rakasta minua ollenkaan enemmän kuin minäkään sinua, etkä niinkään paljon, sillä minähän olen nainen!… Rakastan sinua kaikesta sielustani ja mielestäni!"
Moore vaipui vuoteelleen muserrettuna ja voitettuna.
"Wade, ystäväni, tehkää Jumalan nimessä nyt jotakin!" hän kuiskasi vedoten metsästäjään kuin viimeiseen oljenkorteen. "Selittäkää Collielle, mitä kaikkea siitä seuraa, jos hän menee naimisiin Bellloundsin kanssa. Jollei se muuta hänen mieltään, kertokaa silloin hänelle, mitä se minulle merkitsee. En milloinkaan lähde kotiini enkä poistu ikinä hänen luotaan. Ellei hän olisi kertonut rakastavansa minua, silloin olisin kestänyt kaiken, mutta nyt en voi. Se tappaisi minut, Wade."
"Puhut tyhmyyksiä jälleen, poikaseni", Wade vastasi. "Tullessani tänne tänään uneksit ja puhuit puuta heinää, koska olit aivan sekaisin… No niin, kuunnelkaa nyt molemmat. Te olette molemmat oikeassa. En ole milloinkaan ennen joutunut tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa kuin te olette, mutta se ei estä minua suhtautumasta asiaan samoin kuin johonkin tuntemaani seikkaan."
Hän keskeytti irtautuen hellästi Columbinesta. Sitten hän meni Mooren luo, sitoi irtautuneen kääreen uudestaan ja oikoi epäjärjestykseen menneet peitteet. Tehtyään sen hän istuutui vuoteen jalkapäähän ja kumartuen hieman eteenpäin hän alkoi sivellä känsäisellä kourallaan harvaa tukkaansa, joka alkoi jo harmaantua ohimoilta. Hetkisen kuluttua hän kohotti katseensa ja noissa tuhkanharmaissa surujen uurtamissa kasvoissa ja syvissä salaperäisissä silmissä oli ilme, joka, vaikka se olikin surullinen ja viisas äärettömässä ymmärtäväisyydessään, oli kuitenkin säälimätön ja sammumaton toivossaan.
"Wade, pelastakaa Columbine, Jumalan nimessä!" Wilson rukoili.
"Niin, kunpa vain voisitte!" Columbine huudahti voimatta vastustaa kuulemaansa rukousta.