Paimenet näyttivät hämmästyneiltä ja joltakin muultakin. He aloittivat pelin heti uudestaan kiihkeämmin ja tulisemmin kuin äsken tämän Bellloundsin pojan leimahtavan luonteen kannustamina. Onni, väärään johtava ja lumoava, suosi Jackia hetkisen muuttaen hänet kokonaan kunnes hän oli iloinen, kerskaileva ja riemuitseva. Sitten onni muuttui ja samoin hänen kasvonsakin. Ne synkkenivät kokonaan.
"Haluan jotakin ryypättävää", hän äkkiä vaati. "Tiedän kirotun hyvin, että teillä on sellaista takananne, sillä tunsin sen hajun tullessani sisään."
"Jack, joimme juuri silloin viime tipan", Jim vastasi, joka näytti hieman suopeammalta kuin hänen toverinsa.
"Minulla on hieman vanhaa rommia", Wade sanoi katsoen Jimiin, mutta tarkoittaen kaikkia. "Hienoa tavaraa, mutta hirveän väkevää ja tulista. Se panee miehen veret varmasti liikkeelle."
"Hakekaa se tänne!" Belllounds sanoi käheästi kuin hänellä olisi ollut jotakin suussaan.
Wade katsoi noihin punastuneihin kasvoihin ja leimuaviin silmiin, ja intohimon, joka särki kaikki sulut tieltään, myrskyjen läpi hän näki nuorukaisen voimakkaan ja alastoman sielun. Wade oli katsellut ennenkin useaan sellaiseen kuiluun.
"Kuulkaahan, Wade", Jim sanoi tyynesti, mutta päättäväisesti, "älkää viitsikö hakea tänne tuota tulista ainetta tänään. Joskus toiste ehkä, kun Jack haluaa enemmän hyvitystä. Muistaakseni on meilläkin vielä pieni tippa jäljellä."
"Hyvä on, pojat", Wade vastasi. "Silloin sanon luullakseni hyvää yötä."
Hän jätti heidät pelaamaan ja poistui pihalle mennäkseen omaan tupaansa. Yö oli tyyni, kylmä, tähtikirkas ja mustavarjoinen. Yksinäisen arosuden haukuntaan vastasi joku valpas koira. Wade pysähtyi portailleen viipyen siinä hetkisen katsoa tuijottaen vanhaan harmaaseen huippuun, paljaaseen ja tähtien ympäröimään.
"Minua säälittää tuo vanhus", hän mumisi, "mutta Jack Bellloundsin lähetän mieluummin helvettiin kuin annan hänen mennä naimisiin Columbinen kanssa."