Moore oli laihtunut ja kalvistunut pitkän sairautensa aikana. Hänen kasvonsa näyttivät väsyneiltä ja silmissä oli tuskallinen ilme. Mutta hänen hymynsä oli yhtä iloinen kuin ennenkin.
"Halloo, Bent, vanha veikko!" hän vastasi. "Mielestäni voin mainiosti. Olin melkein paleltua viime yönä ja nukkumisesta ei tullut juuri mitään."
"Olinkin huolissani senvuoksi", metsästäjä sanoi. "Meidän on selvitettävä tilanne jotenkin."
"Kuuntelin lumimyrskyä. Kuinka hirveästi tuuli ulvoikaan! Lumi on varmaankin tukkinut kaikki tiet?"
"Varmasti. Tasaisilla mailla sitä on jo parin jalan paksuudelta. Olipa onni, että arvasin koota tänne niin paljon polttopuuta. Hakkaan ne nyt haloiksi ja ladon pinoon tuvan seinustalle. Parasta olisi, että muuttaisin asumaan tänne luoksesi, Wils."
"Eiköhän vanha Bill suuttuisi?"
"Antaa hänen vain suuttua. Mutta hänen ei tarvitse tietää siitä mitään. Kylläpä täällä onkin kylmä, mutta pian minä tämän lämmitän. Tässä on muutamia kirjeitä, jotka Lem toi Kremmlinistä toissapäivänä. Lue ne sillä aikaa kuin valmistan sinulle hieman aamiaista."
Moore tarkasteli kuorissa olevia osoitteita ja huokaisi.
"Kotoa! Luulenpa melkein, etten luekaan niitä."
"Mikset?"