"Näin sivumennen sanoen, minulla on nyt kaksi kirjettä annettavana hänelle, sillä en ole antanut vielä tuota ensimmäistäkään", Wade keskeytti.
"Te riivattu!"
"Koeta nyt kiiruhtaa, poikaseni, sillä minun pitää jo lähteä. Tässä on sinulle halkoja. Nostan ne tähän läheisyyteesi ja kun tuli alkaa sammua, heitä silloin muutamia pölkkyjä uuniin. Tulen tänne illalla ennen pimeää ja ellen silloin tuo sinulle kirjettä, tapahtuu se vain senvuoksi, etten ole voinut taivuttaa Collieta kirjoittamaan."
"Toveri, jos tuotte minulle kirjeen, tottelen teitä ehdottomasti. Makaan hiljaa, nukun ja teen, mitä vain ikinä haluatte."
"No, siinä tapauksessa pitää minun kai tuoda sinulle sellainen", Wade sanoi ottaessaan pienen kirjeen ja pistäessään sen povitaskuunsa. "Hyvästi nyt ja ajattele lumen mukana tulleita hyviä uutisia."
"Hyvästi, Heaven-Sent Hell-Bent Wade!" Moore huudahti. "Nimissänne ei ole enää mitään joutavaa, sillä jokainen erikoiskohta on tosi."
Wade tallusteli eteenpäin syvässä lumessa astuen vanhoihin jälkiinsä, ja vaivalloisesti kulkiessaan hänen ajatuksensa olivat syvät ja lohduttavat. Hän mietti, että jos hänen pitäisi aloittaa elämänsä uudestaan, hän alkaisi heti hakea onneaan toisten ihmisten onnesta. Tultuaan kotiin hän alkoi luoda tietä auki koiratarhaan. Lumi oli juossut suuriin kinoksiin eikä hänen työnsä ollut mikään helppo. Oli suorastaan onni, että hän oli rakentanut suuren kopin koirille talveksi. Tällainen paksu lumi lopetti metsästyksenkin pitkiksi ajoiksi. Kartanossa oli suuret varastot antiloopin, hirven ja karhun lihaa, joka tänä aamuna oli jäätynyt kivikovaksi ja säilyisi niin muodoin tuoreena käytäntöön asti. Wade mietti, että hänen työnsä kartanossa supistuisivat nyt koirien ruokkimiseen, halkojen hakkaamiseen ja muihin samanlaisiin talvisiin hommiin. Koiralauma, joka oli supistunut jo melko pieneksi, jäisi nyt varmaankin kokonaan hänen hoitoonsa. Columbine oli saanut Kanen ikuiseksi omaisuudekseen ja se elikin nyt asuinrakennuksessa, jossa sillä oli omat tiensä. Se tervehti aina Wadea halveksivin ja epäilevin katsein, voimatta antaa hänelle milloinkaan anteeksi sitä, että hän oli kerran antanut sille selkään. Sampson, Jim ja Fox asuivat tietysti Waden tuvassa ja tervehtivät hänen tuloaan äänekkäästi.
Wade meni varhain iltapäivällä asuinrakennukseen. Lunta ei ollutkaan niin paksulti sinne vievällä tiellä, koska tuuli oli tuiskuttanut sitä syrjään. Joku kuului takovan pajassa, hevoset tömistelivät aitauksissa ja karja ammui heinäsuovien ympärillä tallipihassa.
Metsästäjä koputti Columbinen oveen.
"Tulkaa sisään!" tyttö huusi.