"En muista ainoatakaan sellaista tapausta", Columbine vastasi.
Häntä nauratti, vaikka puheenaihe olikin kaikkea muuta kuin huvittava.
"Sinä olet ollutkin aina hyvin viaton. Jumalalle kiitos, ettet ole milloinkaan turvautunut kauniiden tyttöjen temppuihin lumotaksesi kaikki miehet. Noin kolme kuukautta sitten sanoin Wilsille, että hänen on pysyteltävä sinusta erillään, sillä sinusta ei tule kenenkään köyhän paimenen vaimoa."
"Et ole milloinkaan pitänyt hänestä. Miksi? Teitkö mielestäsi oikein, kun otetaan huomioon, miten heikäläisiä pitää kohdella?"
"En tietystikään", Belllounds vastasi katsoen tyttöön, jolloin hänen leveät kasvonsa punastuivat. "Wils on sellainen ratsastaja ja suopungin käyttäjä, ettei minulla ole ollut hänen veroistaan vuosikausiin. Hän ei ole mikään hulivili. Hän ei juo, hän on rehellinen ja nöyrä ja säästää rahansa, ja mitä karjan käsittelyyn tulee, hän on siinäkin miesten parhaita. Saamme nähdä vielä, että hänestä jonakin päivänä tulee rikas karjanomistaja."
"Senpävuoksi tuntuukin minusta omituiselta, ettet ole milloinkaan pitänyt hänestä", Columbine mumisi. Hän tunsi häpeävänsä niitä miellyttäviä tunteita, joita Wilsonin kehuminen hänessä herätti.
"Siinä ei ole mitään omituista. Minulla on siihen omat syyni", Belllounds vastasi ryhtyen jälleen syömään.
Columbine luuli ymmärtävänsä vanhan karjanomistajan kohtuuttoman vastenmielisyyden tätä paimenta kohtaan. Se johtui ehkä siitä, että Wilson oli aina ollut joka suhteessa Jack Bellloundsia etevämpi. Pojat olivat olleet luonnollisia kilpailijoita kaikessa, mikä tulee kysymykseen tällaisessa maalaiselämässä. Mitä Bill Belllounds enimmän kunnioitti miehissä, oli synnynnäistä Wilsonissa ja keinotekoista hänen omassa pojassaan.
"Aiotko ottaa nyt Jackin tilojesi hoitajaksi?" Columbine kysyi.
"En. Koetan, sopiiko hän tänne White Slidesiin työnjohtajaksi. Jos hän onnistuu tehtävissään, niin sittenpähän nähdään."