"Harjun läntisellä rinteellä. Sinne on pitkä matka enkä ratsastakaan sinne usein."
"Tapasitko jonkun pojista? Lähetin heidät ajamaan karjaa vuoristosta laaksoon. Olen menettänyt paljon eläimiä viime aikoina. Ne syövät jotakin kasvia, joka myrkyttää ne. Ensin ne ajettuvat ja sitten kuolevat. Tämä vuosi on ollut vielä pahempi siinä suhteessa kuin muut."
"Mutta sehän on hyvin ikävää, isä. Eläinraukat! Puhdas myrkky olisi melkein parempaa… Niin, tapasin siellä Wilson Mooren. Hän oli tulossa vuorilta."
"Vai niin. No ruvetkaamme nyt syömään."
He istuutuivat pöytään, johon kokki Jake kantoi kaikenlaisia höyryäviä ruokalajeja. Illallinen tuntui olevankin hyvin herkullinen tuon tänään odotetun vieraan kunniaksi, joka ei ollut saapunutkaan. Columbine tarjoili vanhukselle hänen mieliruokiaan katsoen samalla salavihkaa hänen ryppyisiin ja huolestuneihin kasvoihinsa. Hän tunsi, että vanhuksessa sitten iltapäivän oli tapahtunut jonkunlainen muutos, jota ei kumminkaan voitu huomata vanhuksen ulkomuodosta eikä käyttäytymisestä. Hänen ruokahalunsa oli yhtä hyvä kuin ennenkin.
"Vai tapasit sinä Wilsin. Mielisteleekö hän vielä sinua?" Belllounds kysyi äkkiä.
"Ei. Mielestäni hän ei ole tehnyt sitä ennenkään, isä."
"Olet mieleltäsi vielä lapsi, mutta ruumiiltasi olet jo nainen. Hän rakasti sinua jo silloin kun olit pieni tyttö. Senvuoksi hän on palvellutkin minua niin uskollisesti."
"Isä, minun on melkein mahdoton uskoa sitä", Columbine sanoi punastuen. "Olet aina kuvitellut sellaista Wilsonista ja kaikista muistakin pojista."
"Niin olenkin. Olenko minä mikään vanha houkka naisiin nähden, vai mitä? Olin ehkä sellainen vuosia sitten, mutta nyt minulla on asiat selvillä… Etkö ole huomannut, miten Wilsonin silmät leimuavat silloin kun joku toinen mielistelee sinua?"