"Minulla ei ole mitään sellaista kerrottavaa, jota et jo tietäisi", Moore vastasi. "Olen kirjoittanut sinulle kaikesta, paitsi —" tässä hän taivutti päänsä, "siitä, että viimeiset viikot ovat muodostuneet minulle todelliseksi helvetiksi."
"Eivät ne ole olleet juuri taivaallisia minullekaan", Columbine vastasi naurahtaen niin, että Wade tunsi piston sydämessään.
Sitten alkoivat rakastuneet puhua kevääntulosta, hevosista, karjasta, laitumista ja muista yleisistä maatilanhoitoa koskevista seikoista, jotka eivät kiinnittäneet heidän mieltään ollenkaan, mutta jotka muodostivat keskustelunaiheen ja näyttivät auttavan heitä piilottamaan ajatuksensa. Wade kuunteli ja hänestä tuntui kuin hän olisi voinut lukea heidän sydämensä ajatukset.
"Tyttöseni ja sinä Wils, te tuhlaatte vain aikaa pääsemättä sen pitemmälle", hän sanoi. "Sallikaa minun nyt poistua, että saatte olla kahden."
"Te ette mene minnekään", Moore määräsi.
"Ben, häpeän tunnustaa, että unhotin kokonaan teidän läsnäolonne", Columbine sanoi.
"Siinä tapauksessa muistutan teille jostakin", metsästäjä vastasi. "Kertokaa meille vanhasta Billistä ja Jackista."
"Mitä sitten?"
"Olen nähnyt muutoksia heissä kummassakin. Niin on Wilskin, vaikka hän ei ole nähnytkään niin paljon kun hän on kuullut Lemiltä, Montanalta ja Andrewsin pojilta."
"Ah!" Columbine yskähti huudahtaen ymmärtämyksestä. "Isä on saanut uuden otteen elämästä, luullakseni. Hän on onnellinen kuin poika joskus ja hyvä kuin kulta… Se johtuu kokonaan Jackin muuttumisesta ja on niin merkillistä, etten joskus voi oikein uskoa omia silmiäni. Aina tuosta illasta asti, jolloin Jack palasi kotiin ja selitti kaiken isälle, hän on ollut kuin toinen ihminen. Hän on antanut minun olla rauhassa. Hän kohtelee minua hyvin kunnioittavasti, mutta karttaa kaikkea tuttavallisuutta. Hän on hyvin ystävällinen, kohtelias, mutta ei lainkaan tunkeilevainen. Menneisyydestä ei puhuta milloinkaan sanaakaan. Hän käyttäytyy kuin hän tahtoisi voittaa kunnioitukseni, saada sen tahi ei mitään… Sitten hän työskentelee paljon ahkerammin kuin milloinkaan ennen, joko tarkastellen isän kirjoja tahi työskennellen pajassa tahi laitumilla. Hän näyttää ajattelevan yhä asiaa koko ajan eikä puhu juuri mitään. Kaikki entinen ärtyisyys, itsepäisyys, itsekkäisyys ja erittäinkin nuo hänen äkkinäiset ja omituiset mielijohteensa ja härkäpäinen itsepintaisuutensa ovat ollutta ja mennyttä. Hän on saanut kärsiä ruumiillista väsymystä, koska hän ei ole tottunut kovaan työhön, ja vielä kauheammin hän on kärsinyt viinan puutteesta. Olen kuullut hänen sanovan isälle: 'Tällainen kirottu polttava juomisen himo on hirveä. En tiennytkään joutuneeni niin perin pohjin sen orjaksi, mutta aion kestää sen, vaikka se minut tappaisi… Eiköhän olisi helpompi minulle, jos ottaisin ryypyn silloin tällöin näiden kovien aikojen kuluessa?'… Silloin isä vastasi: 'Ei, poikani, rikot silloin vain lupauksesi. Sellaiset keinot eivät kelpaa silloin kun halutaan lopettaa juominen. Tukahduta himosi ja sitten kuin olet sen voittanut, olet sitä iloisempi ja minäkin sitä ylpeämpi'… En ole unhottanut Jackin kaikkia entisiä vikoja, mutta olen unhottamaisillani ne vähitellen. Isän vuoksi olen äärettömästi iloissani, ja hänen itsensäkin vuoksi. Olen varma nyt, että hän on oppinut läksynsä, kylvänyt villikauransa ja kehittynyt mieheksi."