Folsom rupesi silloin kiroilemaan ja yllyttämään tovereitaan.
"Tappakaa hänet! Vetäiskää revolverinne ja ampukaa hänen muljottavat silmänsä puhki!… Sanon teille, että meidän on pakko taistella kaikissa tapauksissa. Kuolemme joka sorkka tänne, mutta ampukaa hänet ensin!"
Ei kumpikaan Folsomin tovereista totellut raivostuneen päällikkönsä kehoitusta sen paremmin kuin omaa haluaankaan. He olivat Waden vallassa. Nyt seurasi vaitiolo, joka oli täynnä epäilyä ja jännitystä, joka yhä vain tiukkeni. Tasapaino alkoi horjua.
"Wade, olen ollut peluri koko ikäni, ja melko taitava sellainen, vaikka sen itsekin sanon", rosvojen johtaja sanoi äänellä, jonka sävy ei ollenkaan sopinut hänen sanoihinsa. "Lyön nyt viimeisen vedon."
"Anna vain kuulua, Cap. Mistä aiot lyödä vetoa?" Wade kysyi tyynesti ja hiljaa, mutta erilaisella äänenpainolla.
"Lyön vetoa koko tuosta kultamäärästä, ettei Hell-Bent Wade ammu ketään selkään!"
"Sinä voitit!"
Rosvo nousi hitaasti ja kankeasti seisoalleen. Suoristuttuaan täyteen pituuteensa hän potkaisi tahallaan Bellloundsia naamaan.
"Siitä sait! Minua haluttaisi tehdä tilini selväksi kanssasi, Möly-Jack! En ole määräävä täällä, mutta jokin sanoo minulle kuitenkin, vaikka housuni tutisevatkin, että mieluummin olen omissani kuin sinun."
Sanottuaan sen ja hengähtäen syvään hän kääntyi katsomaan metsästäjää silmiin.