"Koetatteko viekoitella minua taistelemaan kansanne?" hän kysyi käheästi.
"Varmasti!"
Ei mikään herjaus, loukkaus eikä lyönti olisi vaikuttanut Möly-Jackiin niin kovasti kuin tämä ainoa sana.
"Mutta tehän olette aivan hullu! Rupeaisinko minä taistelemaan sellaisen revolverisankarin kanssa kuin te olette", hän änkytti. "En mitenkään! Sellainen ei olisi rehellistä peliä eikä tasapuolistakaan. Minulla ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia maailmassa."
"Saat ampua ensin", Wade sanoi omituisella yksitoikkoisella äänellään.
"Valehtelette", Belllounds vastasi koettaen hymähtää. "Haluatte vain, että tarttuisin revolveriini, jolloin ampuisitte minut ja sanoisitte sitten taistelua tasapäiseksi."
"Ei. Tarkoitan mitä sanoin. Näit minun kohtelevan rehellisesti rosvotovereitasikin. Muudan heistä oli elämän pituinen viholliseni ja samanlainen ampuja kuin minäkin. Vetäise revolverisi ja laukaise. Antaudun sen mahdollisuuden varaan."
Möly-Jackin silmät laajenivat. Hän huohotti raskaasti ja vetäisi revolverinsa esille, mutta hänellä ei ollut voimia eikä rohkeutta nostaa sitä. Hänen käsivartensa vapisi niin, että revolveri kolisi vyön solkia vasten.
"Huonotpa sinulla onkin hermot. Eihän sinussa ole miestä nimeksikään. Möly-Jack, miksi et tee loppua minusta? Sovita nyt kaikki pahat tekosi ja koeta lopultakin tulla isäsi arvoiseksi. Hän oli todellinen mies aikoinaan. Suo hänelle se lohdutus, että rohkenit vastustaa Hell-Bent Wadea, ja kuole kuin mies."
"En voi taistella kanssanne!" Belllounds huohotti. "Tiedän sen nyt. Näin teidän ampuvan eikä se olisi rehellistäkään."