Jos Jack Belllounds olisi saanut kuolettavan lyönninkin, hän ei olisi niin hämmästynyt eikä tuntenut sellaisia tuskia. Sellainen oli hänen isänsä hänelle määräämän rangaistuksen salaisuus, sellainen oli tuo hirveä asia, joka ei ollut parantanut, vaan pahentanut häntä! Kaikki helvetin liekit kiemurtelivat hänen leimuavissa silmissään.
"Kas niin, tiesinhän sen!" Wade huudahti traagillisesti. "Möly-Jack, sinulle juuri minun pitää kertoakin tarinani… Sanon sinulle…"
Columbine ja Wilson istuivat Sage-laakson vieressä olevassa haavikossa muutamalla kaatuneella puulla. Millainen heidän keskustelunsa sitten lienee ollutkaan, se oli pakottanut Mooren nojaamaan päänsä käsiinsä ja Columbinen katsoa tuijottamaan surullisin silmin jonnekin etäisyyteen näkemättä mitään ja ajattelematta mitään. Äkkiä hän säpsähti.
"Wils!" hän huudahti. "Kuulitko jotakin?"
"En", hän vastasi kohottaen väsyneesti päätään.
"Luulin kuulleeni laukauksen", Columbine sanoi. "Säikähdin, sillä olen luullakseni hyvin hermostunut."
Tuskin hän oli lopettanut puheensa, kun kaksi äänekästä paukausta seurasi nopeasti toisiaan. Ne olivat revolverin laukauksia.
"Nyt taasen!… Ah, Wils, kuulitko nyt?"
"Josko kuulin!" Moore kuiskasi tullen omituisen kalpeaksi. "Kyllä, Collie, ja —"
"Wils", Columbine keskeytti hurjasti, alkaen vapista, "vähän aikaa sitten näin Jackin ratsastavan tuota tietä."