"Collie, nuo kaksi viimeistä laukausta lähtivät Waden revolverista. Tuntisin sen paukahduksen tuhansien joukosta!… Oletko varma, että kuulit laukauksen ennenkin?"
"Ah, jotakin hirmuista on tapahtunut! Kyllä! Aivan varma. Kuulin hieman heikomman paukahduksen."
"Hyvä Jumala!" Moore huudahti tuijottaen hämmästyneenä Columbineen. "Ehkä Wade tarkoittikin juuri tätä. En ymmärtänyt häntä milloinkaan täydellisesti."
"Kerro minulle, sillä en ymmärrä tätä ollenkaan!" Columbine vaikeroi väännellen käsiään.
Moore ei kuitenkaan selittänyt tarkoitustaan. Ollakseen raajarikko hän sai hyvin äkkiä hevosensa satuloiduksi ja itsensä sen selkään.
"Collie, ratsastan sinne, sillä pelkään jotakin tapahtuneen… En milloinkaan ymmärtänyt häntä ja unhotin kokonaan, että hän on Hell-Bent Wade. Jos siellä on tapahtunut taistelu tahi muu riita, ratsastan takaisin ilmoittamaan sinulle."
Sitten hän hävisi tielle.
Columbine oli tullut hevosetta ja hän lähti kotiin jalkaisin, mutta hän voi kävellä vain laahustavin askelin, koska hän tiesi jotakin hirveätä tapahtuneen. Hänen sydämensä löi hitaasti ja tuskallisesti, hänen henkeään ahdisti ja hänen aivoissaan pyöri kaikenlaisia ristiriitaisia ajatuksia. Hän muisti Waden kasvot. Kuinka sokea hän oli ollutkaan! Hän aivan hengästyi kävellessään, vaikka hän kulkikin hitaasti. Hänen mielestään tuntui ilmakin kylmenevän ja pimenevän, tutut rinteet ja metsiköt näyttivät vierailta ja White Slidesin laaksossa oli omituisia varjoja.
Moore ei palannut kohtaamaan häntä. Hänen valkoinen hevosensa söi ruohoa ensimmäisen pajukon kohdalla, jossa Sage-laakso alkoi laajentua suuremmaksi. Sitten hän huomasi muitakin hevosia, muiden mukana Lem Billingsin punaisenruskean mustangin. Columbine horjui eteenpäin ja tunsi äkkiä senkin hevosen, jolla Jack oli ratsastanut, rasittuneen ja vaahdon peittämän, satuloidun ja suitsilla varustetun, mutta miehettömän, jolloin joku hirveä herätti hänessä ääretöntä pelkoa. Miesten käheät äänet kantautuivat hänen jyskyttäviin korviinsa. Joku juoksi. Kuului jalkojen töminää, mutta se lakkasi pian. Sitten hän huomasi Lem Billingsin tulevan pajukosta, katsovan häneen päin ja kiiruhtavan hänen luokseen. Hänen omituinen paimenenkävelynsä tuntui liian hitaalta hänen intoonsa verrattuna. Columbine tunsi hänen tutkivan katseensa silloin kun hänen omansa himmeni.
"Neiti Collie, siellä on ollut hirmuinen taistelu!" hän huohotti.