"Columbine, olen rakastunut sinuun", Jack sanoi tulisesti.
"Miten se voisi olla mahdollista?" Columbine huudahti epäillen.
"Mitenkö? Olin jo silmittömästi kiintynyt sinuun lapsuudessammekin ja nyt kun näen sinusta kehittyneen tuollaisen kauniin, suloisen terveen ja kukoistavan tytön, niin… Ja isän sanat, että sinusta tulee pian vaimoni, vaikuttivat sen, että jouduin aivan pyörälle päästäni nähdessäni sinut."
Katsoessaan Columbine muisti, miten Jack jo poikana ollessaan oli kiihkeästi kiintynyt kaikkiin sellaisiin tavaroihin, jotka hän halusi välttämättä saada omakseen. Ja hänen isänsä oli aina täyttänyt hänen toivonsa. Sekin voi niin ollen olla mahdollista, että Jack oli äkkiä rakastunut häneen.
"Ottaisitko minut sittenkin, vaikka en rakastaisikaan sinua?" Columbine kysyi hyvin hiljaa. "En rakasta sinua vielä, mutta voin ehkä rakastaa sinua jolloinkin, jos olet hyvä, teet isän onnelliseksi ja voitat pahat taipumuksesi."
"Josko ottaisin sinut! Ottaisin sinut sittenkin, vaikka vihaisit minua", Jack vastasi intohimoisesti.
"Kerron isälle tunteeni", Columbine sanoi heikosti, "ja suostun menemään naimisiin kanssasi silloin kun isä tahtoo."
Jack suuteli häntä ja olisi puristanut hänet syliinsäkin, ellei hän olisi työntänyt häntä kauemmaksi.
"Voi älä! Joku voi nähdä meidät."
"Columbine, olemme nyt kihloissa", Jack sanoi intohimoisesti nauraen. "Sinun ei tarvitse olla niin peloissasi eikä kalveta, sillä enhän minä syö sinua sentään. Haluaisin kumminkin… Ah, miten suloinen sinä oletkaan! Minusta tuntui melkein vastenmieliseltä tulla kotiin, ja katsohan nyt onneani?"