"Ei milloinkaan", hän vastasi hetken kuluttua.
"Mutta sehän on kirotun omituista! Sinähän pidit hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta ja vihasit melkein minua. Columbine, oletko tukahduttanut tuon tunteesi?"
"Tietysti. Mutta tuskinpa sinua sentään vihasinkaan."
"Isä sanoi sinun suostuvan tulemaan vaimokseni. Onko asia niin?"
Columbine painoi päänsä alas. Jackin ystävällinen kysymys ei ollut loukannut häntä, sillä hän oli odottanut sitä, mutta hänen todellinen läsnäolonsa ja hänen sanojensa tarkoitus synnyttivät hänessä kuvaamatonta vastustushalua. Hän oli kyllä jo mielessään suostunut vanhuksen ehdotukseen, mutta hän huomasi nyt, ettei hän voi pakottaa ruumistaan sellaiseen, jota se ei halunnut.
"On", hän vastasi urhoollisesti.
"Piankinko?" Jack lisäsi kiihkeästi aivan toisella äänenpainolla.
"Jos vain saan määrätä, se ei tapahdu niinkään äkkiä", Columbine änkytti. Hänen maahan luodut silmänsä olivat nähneet askeleen, jonka Jack otti tullakseen lähemmäksi, ja hän halusi lähteä juoksemaan.
"Miksi? Isä luulee sen olevan minulle hyväksi", Belllounds jatkoi painokkaasti ajatellen vain omaa hyötyään. "Se lisäisi vastuunalaisuuttani, jonka tarpeessa juuri olen. Miksi ei piakkoin?"
"Eiköhän sentään olisi parasta, että odottaisimme hieman?" Columbine kysyi. "Emme tunne vielä toisiamme puhumattakaan rakkaudesta, ja —"