"Isä haluaa, että menisimme naimisiin", Jack sanoi äkkiä ujosti ja hymyillen omituisesti ja iloisesti. "Eikö se tunnukin naurettavalta. Sinä ja minä, joiden välit eivät ole olleet paremmat kuin kissan ja koiran. Muistatko, kun kerran sysäsin sinut tuonne vanhaan mutakuoppaan. Kerran sinä olit piilossa talon nurkan takana, voidaksesi heittää minua mädäntyneellä kaalinpäällä."
"Muistan kyllä", Columbine vastasi haaveillen. "Mutta siitä on kulunut jo pitkälti aikaa."
"Entä sen, kun söit piirakkani ja minä sitten kostaakseni revin pienen pukusi niin, että sinun oli pakko juosta kotiin melkein vaatteitta?"
"Sen olen luullakseni unhottanut", Columbine sanoi punastuen. "Olin kai silloin hyvin pieni."
"Olit todellinen pikku paholainen… Muistatko miten tappelimme Mooren kanssa sinusta?"
Columbine ei vastannut, sillä hän ei pitänyt ilmeestä, joka äkkiä vilahti Jackin kasvoilla. Hän muisti sen liiankin hyvin.
"Sen erän ratkaisen vielä Mooren kanssa", hän jatkoi. "Ja sitäpaitsi hän saa poistua kartanosta."
"Isä on taitavien miesten tarpeessa", Columbine sanoi katsellen harmaita salviarinteitä. Wilson Mooren nimen mainitseminen lisäsi hänen vastenmielisyyttään Jackia kohtaan ja suututti häntä.
"Ennenkuin ryhdymme jatkamaan, haluaisin tietää erään asian. Onko Moore milloinkaan sanonut rakastavansa sinua?"
Columbine tunsi tämän pistelevän lisäyksen polttelevan suoniaan. Miksi hän olikaan nyt niin herkkä vieraille, äkkinäisille ja tuntemattomille mielenliikutuksille? Miksi hän epäröi kuullessaan tämän Jackin luonnollisen kysymyksen?