Miten luonteenomaista tämä olikaan paimenille, että he valehtelivat koettaessaan suojella Jack Bellloundsia. Mutta oli aivan hyödytöntä, että he yrittivätkään pettää vanhusta. Heillä oli nyt edessään sellainen mies, joka oli neljäkymmentä vuotta ollut tekemisissä kaikenlaisten miesten ja tapausten kanssa.
"Bludsoe, et voi pettää minua", vanha Bill sanoi tyynesti. Hän oli karjunut heille ja hänen silmissään liekehti vieläkin kuin sinistä tulta, vaikka hän muuten jo olikin tyyni ja hillitty. Antaessaan revolverin sen omistajalle hän lisäsi: "Ette voi säästää tunteitani valehtelemalla jostakin Jackin konnankujeesta. Rupesiko hän meluamaan?"
"Melkeinpä", Biudsoe vastasi kuivasti.
"Vai niin. Kertokaa nyt minulle kaikki suoraan."
Bellloundsin tutkiva katse kiintyi Wilsoniin. Paimenen kasvoissa olivat vielä näkyvissä taistelun punaiset ja vihan valkoiset merkit.
"En aio valehdella, siitä saatte lyödä vaikka vetoakin", hän sanoi kiihkeästi.
"Huh! Minun olisi pitänyt ymmärtääkin, ettette te sovi keskenänne", Belllounds sanoi töykeästi. "Mitä tapahtui?"
"Hän teki pahaa hevoselleni. Ellei sitä olisi tapahtunut, ei olisi syntynytkään mitään riitaa."
Vanhuksen silmät salamoivat. Hän rakasti hevosia. Paimenet olivat saaneet kuulla monta kovaa sanaa ja sietää monta kovaa lyöntiä julmuutensa vuoksi.
"Mitä hän sitten teki?"