"Hymyilisin, ellei se olisi", Lem vastasi.
Mutta Lem ei hymyillyt ja kun hän käänsi vakavat kasvonsa Columbineen päin, tiesi tämä, että jotakin vakavaa oli tapahtunut. Paimen oli tomussa aivan alta ja yltä ja niin väsynyt, että hän horjui.
"Lem, sehän on aivan verinen?" Columbine huudahti rientäen Prontoa kohti.
"Odottakaahan nyt hieman", Lem määräsi itsepäisesti. "Pronto on aivan palasina ja teidän pitää mennä hakemaan hieman salvaa ja kääreitä."
Columbine riensi täyttämään hänen käskyään niin nopeasti ja joutuisasti, että kun hän tuli takaisin aitaukseen, hän oli aivan hengästynyt. Pronto hirnui, kun hän polvistui huohottaen Lemin viereen, joka tutki mustangin lautasissa olevia syviä haavoja.
"Vannon, ettei tässä sentään ole suurtakaan vaaraa", Lem sanoi huokaisten helpotuksesta. "Varmaa on kumminkin, ettei sitä ole säästetty. Auttakaa nyt minua, kun rupean lääkitsemään sitä."
"Kyllä", Columbine huohotti. "Olen tehnyt tätä ennenkin, mutta en ole milloinkaan ennen hoitanut Prontoa. Luulin sonnin seivästäneen sen sarviinsa."
"Paljon ei siitä, koira vieköön, puuttunutkaan", Lem vastasi julmasti. "Ja ellei sellainen ratsastaja olisi joutunut apuun, jota emme saa nähdäkään joka päivä, olisitte saanut nähdä, miten oikea Texasin härkä on pidellyt sitä."
"Kuka ratsasti? Tekö, Lem? Ah, en voi milloinkaan osoittaa teille tarpeeksi kiitollisuuttani."
"Kiitän onneani, etten siinä minä ollut."