Lem ilmaisi tämän viimeisen uutisen niin töykeästi kuin heikäläiset vain voivat.
"Loukkautuiko hän?" Columbine huudahti.
"Kuulkaahan nyt, neiti Collie", Lem vastusteli, "mehän lääkitsemme nyt hevostanne. Teidän ei pidä kaataa kaikkea eikä tarttua minuun noin. Olette niin kalpeakin kuin lakana. Sellaistahan sattuu hyvin usein paimenelle, että hän jää hevosensa alle."
"Lem Billings, suutun teille, ellette kerro minulle äkkiä kaikkea", Columbine tiuskaisi kiihkeästi.
"Vai niin. No kuunnelkaahan nyt sitten, miten asiat oikeastaan ovat", Lem vastasi viekkaasti. "Olen pahoillani, että minun pitää kertoa teille Wilsin vakavasta loukkautumisesta. Siinä olisi kuitenkin voinut käydä huonomminkin. Hevonen kaatui hänen jalalleen katkaisten sen. Halkaistuani hänen saappaansa näin, että hänen jalkansa oli kokonaan murskautunut. Emme huomanneet muita vikoja, vannon sen. He ovat nyt kuljettamassa häntä Kremmliniin."
"Ah!" Columbinen hiljainen huudahdus kuulosti niin omituiselta hänen omissa korvissaankin, kuin joku toinen olisi lausunut sen.
"Möly-Jack teki pari konnantyötä tänään", Lem lopetti miettiväisesti. "Neiti Collie, en tiedä miten suhtaudutte tuohon roikaleeseen, mutta sanon tämän teidän omaksi parhaaksenne. Hän on huono mies. Hänellä on isänsä kiivas luonne, joka leimahtaa mitättömästäkin asiasta, mutta hän ei osaa hillitä sitä ollenkaan. Hän on sitäpaitsi pilalle hemmoiteltu ja käyttäytyy kuin varsa, joka on saanut myrkkyä. Onko nyt milloinkaan kuultu hullumpaa! Hän rupeaa pyydystämään Prontoa suopungilla juuri tarkastuspaikassamme! Voitaisiin aivan luulla, että hän on juuri saapunut länteen. Vanha Bill ei ole mikään tyhmeliini, mutta katsellessaan poikaansa hän käyttää mustia silmälaseja. Ennustan kovia aikoja White Slidesin kartanolle."
IV.
Vain yhdestä Meekerin luona vierailevasta miehestä näytti se tuntuvan mielenkiintoiselta, että karjanomistaja Bill Belllounds tarjosi työtä. Vieras oli pieni mitättömän näköinen mies, ei nuori, vaan ei liian vanhakaan. Hänen nimensä oli Bent Wade. Tullessaan Meekerin luo hänellä oli pari kurjaa hevosta ja hieman tavaroita mukanaan.
"Mistä kaukaa olettekaan?" ravintoloitsija kysyi katsellessaan, miten Wade ensin huolehti hevosistaan ja vasta sitten ajatteli itseään. Isännän oli pakko toistaa kysymyksensä.