"Cripple Creekistä. Toimin siellä muutamien kullanetsijöiden kokkina ja kaivoin itsekin kultaa väliajoilla", kuului vastaus.
"Vai niin. Sen työn luulisin kuitenkin olleen kannattavampaa kuin sen, mitä täältä päin on saatavissa."
"Niin olikin; sain siellä suuren palkan", Wade sanoi huokaisten.
"Miksi sitten erositte toimestanne?"
"Riitauduimme kaivososuuksistamme niin, ettei sinne jäänyt enää muita kuin minä. Mutta kuunnelkaahan, kun kerron koko jutun." Wade istuutui muutamalle laatikolle, otti vanhan sombreronsa päästään ja rupesi juttelemaan. Muudan maleksija laahusti lähemmäksi jonkun vetovoiman vaikutuksesta ja sitten sattui eräs kaivostyömies tulemaan taloon ja yhtyi joukkoon.
Seuraava oli kylän patriarkka, vanha Kemp, joka kuunteli hyvin tarkkaavaisesti. Waden vetovoima näytti olevan yhtä kummallinen, kuin hänen puheensa oli mielenkiintoista.
Hän oli pienikokoinen, mutta voimakas ja jäntevä mies, jonka vaatteet olivat vanhat, likaiset ja kuluneet. Kun hän otti leveäreunaisen hatun päästään, paljastuivat hänen mielenkiintoiset kasvonsa. Ne olivat sileiksi ajellut, lukuunottamatta riippuvia viiksiä, ja kalpeat hien kostuttamine leveine ja korkeine otsineen. Posket olivat laihtuneet ja kuopalla, nenä oli hirveän suuri ja syvälle painuneet silmät katselivat terävästi tuuheiden kulmakarvain alta. Nämä piirteet eivät kuitenkaan erikoisuutensakaan vuoksi olleet mitenkään silmiinpistävät, elleivät nuo pitkät ja syvät melkein näkymättömät tuskien uurtamat juovat, syvällä olevien tummien silmien salaperäinen ja synkkä ilme ja piirteiden ja ilmeen surullinen yhdenmukaisuus olisi antaneet kasvoille sellaisen leiman, jota ei kukaan tarkkasilmäinen ihminen voinut olla huomaamatta.
Hän kertoi hirmuisen tarinan kullasta, verestä ja kuolemasta. Se näytti suovan hänelle huojennusta. Hänen kasvonsa muuttuivat ja niistä hävisi tuo ilme, jota olisi voitu sanoa niiden surumieliseksi valaistukseksi ja pakotetuksi jännitykseksi.
Hänen kuulijansa pudistivat päätään peloissaan. Hirveät kertomukset ovat tavallisia Coloradossa, mutta tämä oli jotakin aivan erikoista. Pari kuuntelijaa poistui sanomatta sanaakaan ja vanha Kemp katsoi uuteen tulokkaaseen silmät raollaan ja kuin muistellen jotakin.
"Niin, niin!" ravintoloitsija huudahti. "Tuollaista kuunnellessa karvat nousevat pystyyn!… Vieras, haluatteko viedä hevosenne talliin ja jäädä tänne?"