"Siinä tapauksessa en halua neuvoa teitä väärin", ravintoloitsija sanoi. "Pidän niistä seuduista, mutta on olemassa sellaisiakin, jotka vihaavat niitä. Jos osaatte keittää, hoitaa karjaa tahi tehdä jotakin muuta hyödyllistä, saatte työtä vanhalta Billiltä. Sain sen käsityksen, että hän on metsästäjän tarpeessa kaikista enimmän. Puumat ja sudet tekevät siellä tuhojaan. Osaatteko metsästää?"
"Minäkö?" Wade kysyi hajamielisesti kääntäen päätään. "En kuule mitään toisella korvallani."
"Oletteko taitava ampuja ja koirien kasvattaja?" kysyjä huusi.
"Mukiin menevä."
"Silloin saatte olla varma työstä."
"Lähdenkin tästä sinne. Olen teille hyvin kiitollinen."
"Joutavia! Teen vain Bellloundsille palveluksen. Aiotte kai sentään olla täällä yötä?"
"Levähdän aina tarpeekseni. Haluan ostaa ruokaa ja rehua", Wade vastasi kääntyen hevosiinsa päin.
Vanha Kemp läksi tallustelemaan kotiinsa päin pudistellen harmaata päätään kuin muistellen jotakin, jota hän ei voinut saada päähänsä. Tuntia myöhemmin, kun Bent Wade ratsasti kylästä Kempin sivu huutaen hänelle jäähyväisensä, vanhus äkkiä löi polveensa ja huudahti: "Tulimmainen sentään, tiesinhän tavanneeni hänet ennenkin."
Myöhemmin hän sanoi ystävälleen ravintoloitsijalle kiihkoissaan: "Tuo mies oli Bent Wade!"