"Niin hän sanoi minullekin", toinen vastasi.
"No, mutta etkö ole milloinkaan kuullut puhuttavan hänestä, Bent Wadesta?"
"Nyt kun sanoit sen minulle, nimi kuulostaa minusta tutulta. Mutta vieköön sen hitto, en voi sitä nyt kuitenkaan muistaa. Aavistin hänet sittenkin jonkinlaiseksi tekijäksi. Toivon, etten lähettänyt vanhan Billin niskoille ketään tappelijaa ja lainsuojatonta. Kerro nyt, kuka hän oikeastaan on?"
"Häntä sanotaan Hell-Bent Wadeksi [Hell-Bent Wade = Helvettiin viepä Wade]. Tutustuin häneen Wyomingissa, jossa hän oli postivaunujen ajajana, mutta en milloinkaan kuullut kerrottavan, kuka hän oikeastaan on, ennenkuin vuosien kuluttua. Satuin kerran menemään Boulderiin ja siellä sain sen kuulla. Wade oli siellä aivan kuoleman kielissä Sam Colesin hoidossa. Sam on jo kuollut. Hän oli Waden ystävä ja oli tuntenut hänet jo kauan. No niin, sain silloin tietää Waden koko elämäkerran. Colesin puheiden mukaan tämä Wade on mitä omituisin ja ihmeellisin mies. Hänen keinonsa ovat mitä kummallisimmat. Hän osaa tehdä vaikka mitä auringon alla paremmin kuin kukaan muu. Hän on mainio ampuja eikä hän milloinkaan ole pitkää aikaa samassa paikassa. Hän ei kuunaan hae riitaa, vaan riita hakee hänet. Coles sanoi muistaakseni Wadella olevan sellaisen kummallisen luulon, ettei hän voi karttaa sitä. Vaikka hän meni minne, tapahtui siellä aina jotakin kauheata. Senvuoksi on häntä ruvettukin sanomaan Hell-Bentiksi… Ja Coles vannoi, ettei häntä valkoisempaa miestä ole olemassakaan. Sydän paljasta kultaa, kuulemma. Hän suojelee aina jotakin, auttaa toisia, uhraa rahansa ja aikansa ajattelematta milloinkaan itseään. Kun hän alkoi kertoa tuota tarinaansa Cripple Creekistä, silloin muistot rupesivat järkyttämään vanhaa päätäni, sillä olen kuullut Bent Waden puhuvan ennenkin. Silloinkin hän kertoi samanlaisen jutun, joka oli vieläkin kauhistuttavampi. Jumalani, mitä tuo mies on saanutkaan kokea! Ja omituisin kaikista on tuo hänen luulonsa, että turmio seuraa hänen kintereillään niin ehdottomasti, että mihin ikinä hän vain meneekin, se liittyy häneen ja käyttää häntä aseenaan saattaakseen jonkun perikatoon."
Auringon laskiessa Wade oli jo kaukana White-joen laaksossa Flat Top-vuorien varjoisilla rinteillä.
Seutu oli hyvin kaunista. Ruohoisia kukkuloita, joiden rinteillä oli värikkäitä haapametsikköjä, kohosi hänen vasemmalta puoleltaan ja kuohuvan virran toisella puolen loi penikulman pituinen kuusia kasvava mäki, jonka yläpuolelta siinsivät vuorten paljaat punaiset ja harmaat harjanteet laskevan auringon kultaamina. Suojaisissa paikoissa oli jo valkoisia lumiläikkiäkin. Waden katse viipyi kauimmin värillisissä huipuissa.
Kapea laakso alkoi vähitellen levitä luonnolliseksi puistoksi, jonka ylimmäisessä päässä oli pieni maja. Sen läheisyydessä oli muutamia lehmiä ja hevosia laitumella. Tie vei tuvan sivu. Waden lähestyessä muudan tuuheatukkainen mies tuli majasta pyssy kädessään. Hän oli nähtävästi aikeissa lähteä metsälle, mutta hänen katseestaan Wade huomasi, että hänellä oli edessään villiin seutuun asumaan asettunut yksinäinen uudisasukas.
"Hyvää päivää, vieras!" hän sanoi.
"Hyvää iltaa", Wade vastasi. "Olette varmaankin Blair ja olen luultavasti tämän joen lähteiden läheisyydessä?"
"Kyllä. Olette kolmen penikulman päässä Trapperin järvestä."