"Onko hänellä perhettä?"
"En voi sanoa sitä varmasti. Kuulin hänen menettäneen vaimonsa jo vuosia sitten, mutta ehkä hän on mennyt uudestaan naimisiin. Hän menestyy hyvin."
"No, hyvästi nyt sitten, Blair", Wade sanoi tarttuen suitsiinsa.
"Hyvästi ja onneksi olkoon. Poiketkaa oikeanpuoleiselle tielle. Saatte ajaa jonkun matkaa melko kovasti, jos aiotte saada leirinne kuntoon ennen yötä."
Wade sukelsi pian kuusikkoon ja sieltä matalan kuohuvan joen rannalle. Hevoset joivat, veden kiehuessa ja kuohuessa niiden polvien ympärillä, ja kahlasivat sitten loiskuttaen ja hyppien liukkailla kivillä toiselle rannalle. Kun ne pääsivät jälleen tielle, metsoparvi pyrähti niiden edestä lentoon istuutuen kuusten alimmille oksille. Ne olivat aivan kesyjä.
"Tämä nyt sentään on jotakin", Wade sanoi. "Ensimmäiset näkemäni linnut tämän syksyn kuluessa. Ehkäpä saan linnunpaistia joka päivä tästä lähtein."
Hän pysähdytti hevosensa aikoen laskeutua maahan, mutta katsellessaan metsoja hän epäröi. "Kesyjä kuin kanat ja niin sanomattoman kauniita!"
Hän ratsasti eteenpäin taluttaen kuormahevostaan. Tie ei ollut jyrkkä, vaikka se muutamin paikoin olikin niin sateen turmelema, ettei nopea kulku voinut tulla kysymykseenkään. Kuta kauemmaksi hän pääsi, sitä tiheämmäksi ja pimeämmäksi muuttui metsäkin ja kuusten ja mäntyjen tuoksu täytti ilman. Kallioiden yli syöksyvän veden uninen kohina kantautui matkustajan korviin. Se uudistui ajoittain muuttuen yhä kovemmaksi. Etempänä oleva metsän varjo kävi äkkiä valoisammaksi ja hän ratsasti laajalle tasangolle, jossa viheriä sammal, kurjenmiekat ja kukat ympäröivät ihanaa lähdettä. Puiden oksien välistä siilautuvat auringonsäteet paistoivat sen laajaan pyöreään silmään. Se oli laidoiltaan hyvin matala, ainoastaan sen keskessä oli syvä pyöreä viheriä reikä, josta vesi pulppusi esille. Tammakot hyppelivät hyttysten perässä leikkien pinnalla ja muutamat suuremmat tekivät juovia veteen kiitäessään syvemmälle. Wade osasi ihailla tällaista kauneutta ja hänen katseensa viipyikin kauimmin kukissa.
"Asumattomat metsät sopivat minulle kodiksi", hän sanoi kylmän tuulen jäähdyttäessä hänen poskiaan ja ikiviheriäin tuoksun täyttäessä hänen sieraimensa. "Mutta nämä autiot yksinäiset seudut herättävät minussa ikäviä muistojakin."
Hän oli sen näköinenkin. Ehkä tämä hänen myönnytyksensä olikin osa hänen salaisuudestaan.